EMIL ANTON

Suomen historian suurimmaksi kristilliseksi mediamissioksi tituleerattu ”Se löytyi” -kampanja päättyi varsinaisesti eilen 16.10., mutta oikeastaan se jatkuu yhä: Se löytyi -tilaisuuksia järjestetään edelleen, mainonta jatkuu, ja materiaaleja on edelleen saatavilla mm. sivustolla seloytyi.fi ja Youtubessa. Se löytyi -kirjanen on kuulemma jaettu jopa 2,2 miljoonaan kotitalouteen, tai ainakin tämä hämmästyttävältä kuulostava määrä oli tavoitteena. Minä sain kirjasen käsiini seurakunnasta, joka osallistui tähän evankeliointikampanjaan.

Kampanjasta on jo kirjoitettu jonkin verran valtavirtamedioissa ja erilaisilla blogialustoilla. Helsingin Sanomissa oli kattavahko mutta harvinaisen hölmösti otsikoitu juttu, josta kävi ilmi mm. se, että myös katolista ja ortodoksista kirkkoa oli kysytty mukaan pääosin helluntailaisten, vapaakirkollisten ja viidesläisten voimin pyörivään missioon. Pidän tarjousta itsessään myönteisenä ekumeenisena merkkinä mutten ihmettele, ettei katolinen kirkko lähtenyt mukaan, kun Suomen ev.-lut. kirkkokaan ei ole mukana – piispat jäivät empimään. (En tosin tiedä mitään siitä, milloin, miten ja miksi katolinen kirkko kieltäytyi kutsusta.)

Turun Sanomissa oli pääasiassa kriittistä kansankirkollista näkemystä esittelevä juttu, jossa tuomiorovasti asetti uskonratkaisun vaatimusta vastaan liberaalikörttiläisen matalan kynnyksen kaipailevan uskon, joka voi ilmetä monin tavoin. Rovasti Jorma Kalajoki kirjoitti tähän artikkeliin hyvän vastineen Lukijoilta -palstalle.

Kotimaan jutussa kuullaan Jyri Komulaisen kampanjalle esittämiä kysymyksiä. Samassa jutussa Herättäjä-yhdistyksen Kalle Hiltunen toivottaa missiolle onnea, vaikkei herännäisiä edes kysytty mukaan. Hiltusen mukaan körtit olisivat voineet periaatteessa olla mukana mediamissiossa, jos heidän uskonkäsityksensä saisi siinä riittävästi tilaa. Kampanjan kansankirkollisia kriitikkoja kritisoivat blogeissaan Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Santeri Marjokorpi ja tutkija emeritus Timo Eskola. Mielenkiintoisesti myös Kari Kuula asettuu puolustamaan kampanjaa K&K-kolumnissaan. Nämä jutut ovat ihan lukemisen arvoisia.

Se löytyi -tarinat: ei moitittavaa

Luin Se löytyi -kirjasen ja katsoin kaikki stoorit myös videoversioina. En löydä tarinoista moittimista, ne ovat hienoja todistuksia ja joskus hyvinkin koskettavia. Mukana on mm. Mariupolista Suomeen Venäjän hyökkäyssotaa paenneen naisen tarina, murhatun naisen vanhempien kääntymistarina, jääkiekkopomo Kalervo Kummola ja muita urheilumaailman ihmisiä kuten maajoukkuetason koripalloilija Tuukka Kotti ja viisiottelija Laura Salminen.

Mielestäni kampanjan otsikko on aika onnistunut: se on kutsuva, ei luotaantyöntävän tuputtava. Julkkisten mukanaolo on mielestäni fiksu veto, jos ja kun halutaan vedota yleisöön, joka on kaukana uskonasioista ja ajattelee, että ne kuuluvat vain joillekin oudoille hörhöille tai eilispäivän mummoille. Ihmiset arvostavat, ihailevat ja imitoivat julkkiksia, mutta heidän uskostaan ei usein kuule. Uskovat julkkikset tekevät uskosta vakavammin harkittavaa. Sama pätee tiedemiehiin, joita kirjassa edustaa akateemikko Markku Kulmala. Hän tuo kampanjaan mukaan fiksulla tavalla myös ilmastonmuutoksen ja ihmisen vastuun näkökulman.

Missiossa on mukana myös erilaisten etnisten ryhmien tai vähemmistöjen edustajia. Odetta Lee-Simmons kertoo siitä, kuinka hän koki häpeää ihonvärinsä takia mutta löysi hyväksynnän ja rakkauden, kun ystävä kertoi hänelle Jumalasta ja Jeesuksesta. Erityisen sympaattisena pidin eteläpohjalaisittain puhuvan romanin, tenavatähden ja vohvelikahvilayrittäjän Katja Mäntyniemen stooria. Mielenkiintoinen oli myös brasilialaisen Roberto Brandãon ihmeellinen tarina siitä, kuinka hän löysi suomalaisen vaimonsa ja oppi uskomaan Jumalan hyvyyteen.

Osa tarinoista on rankkoja kääntymiskokemuksia kuten murhamies Lauri Johanssonin uskoontulo, jossa kuvataan helluntaipiireissä suhteellisen tyypillinen ”sähkövirta päästä varpaisiin” -kokemus (helluntailaiset: oliko tämä uudestisyntyminen vai siitä erillinen Pyhän Hengen kaste?). Pidin Johanssonin erittelystä ”sallimuksessa” ja ”johdatuksessa” elävistä ihmisistä – kun antaa elämänsä Jumalalle, ei enää elä ”sallimuksessa” (Jumala sallii ihmisten tehdä omiaan ja kärsiä seuraukset…) vaan ”johdatuksessa”. Tätä olen itse vahvasti kokenut. Pidin myös koskettavana sitä, kuinka Johansson lopussa puhkesi kyyneliin perheestään puhuessaan.

Kaikki tarinat eivät kuitenkaan ole kertomuksia uskoontulosta tai varsinkaan uskonratkaisusta, vaan eri videot valottavat mukavasti erilaisia puolia uskonelämästä. Raajansa halvaukselle menettänyt pappi Reijo Ahteela kertoo siitä, kuinka usko on auttanut häntä ja kuinka hän pystyy vammaisena uudella tavalla kohtaamaan kohtalotovereitaan. Räppäri Roni nimeää pornon synniksi ja kertoo kamppailuistaan synnin kanssa uskovanakin. Muusikko-evankelistat Jippu ja Pekka Simojoki tuskin kaipaavat esittelyä. Heilläkin on ollut pitkässä uskonelämässä heiluriliikettä eivätkä tarinat noudata kritisoitua kaavaa ”kaikki huonosti-uskoontulo-kaikki hyvin”.

Kollektiivisesti todistuspuheenvuorot osoittavat, että kristinuskossa on todellinen ja yliluonnollinenkin muutos- ja vapautusvoima, mutta että kaikkien kohdalla tarina ei mene lainkaan samalla lailla ja että uskovillakin voi olla ja useimmiten onkin kaikenlaisia koettelemuksia elämässä ja uskossa. Jotkut ovat kasvaneet uskovassa kodissa ja kasvaneet kipuillenkin kypsemmiksi kristityiksi, toiset ovat tulleet aikuisena kertaheitolla uskoon. Jokainen uskostaan kertonut ja sydäntään julkisuuteen avannut kampanjan keulahahmo ansaitsee kunnioituksen ja kiitoksen.

Teologinen kritiikki

Se löytyi -kirjanen ja nettisivut koostuvat todistustarinoiden lisäksi myös opetuksellisesta osiosta, joissa on yleisempiä tekstejä elämän suurista kysymyksistä, Jeesuksesta, pelastuksesta ja kristillisestä elämästä. Nämä ovat osaksi hyviä tekstejä, mutta niissä on myös paljon toivomisen varaa. En tiedä, olivatko tekstit valmiina ennen suurten vanhojen kirkkojen poisjättäytymistä vai olisiko niihin voinut merkittävästikin vaikuttaa, mutta jos tekstit olisi pitänyt tällaisina allekirjoittaa, en näe, miten suuret vanhat kirkot olisivat voineetkaan olla virallisesti mukana.

Missiomateriaalien suurin teologinen ongelma on siinä, että opetusteksteissä seurataan aika puhtaasti arminiolais-helluntailaista tai 1900-luvun amerikkalaista evankelikaalista pelastusoppia, joka ei ollenkaan ole ”kristittyjen yhteinen” niin kuin kampanja haluaa olla. Mikä vielä merkittävämpää, tämä ”neljän hengellisen lain” traktaateissa yms. toistettu kaava ei oikeastaan edes sovi kaikkiin mission keulahahmojen tarinoihin.

Kirjasen sivuilla 94 ja 96 tullaan pelastuksen vastaanottamisen ytimeen ja esitellään esimerkinomainen syntisen rukous. Sen jälkeen teksti toteaa: ”Rukoiltuasi tämän Jeesus Kristus tulee elämääsi niin kuin hän on luvannut. Kun hyväksyt sen, mitä Jeesus teki puolestasi, sinusta on tullut Jumalan perheen jäsen.” Sivulla 102 sovelletaan sitten erilaisia raamatunkohtia ihmiseen, joka on tällä lailla kutsunut Jeesuksen elämäänsä. Nämä raamatuntekstit eivät kuitenkaan kontekstissaan useinkaan liity lainkaan tällaiseen syntisen rukoukseen.

Suurin osa kristikunnasta katsoo, että Kristukseen ja Jumalan perheväkeen liitetään kasteessa. En tässä toista sitä kritiikkiä, että kampanjassa ei puhuta kasteesta – kriitikkojen tulisi kertoa, kuinka siitä olisi pitänyt puhua yhteiskristillisessä kampanjassa. Ongelma on siinä, että kasteen tilalla on ”syntisen rukouksena” tunnettu pseudosakramentti. Kirjanen ikään kuin lupaa, että tämän rukouksen rukoileva kokee pelastuksen ja häneen pätevät sitten kaikenlaiset raamatunkohdat. Minusta mitään tällaista ei voi luvata. Voi olla, että joku lukee rukouksen ilman vilppiä mutta mitään ei tapahdu. Ovatko kristinusko, Raamattu ja Jeesus sitten osoittautuneet humpuukiksi? Eivät, mutta 1900-lukulainen amerikkalainen pseudosakramentti on.

(Otin muuten termin ”pseudosakramentti” lukemastani helluntailaisen Risto Kauppisen uudesta kirjasta Kasteen tie. Suomen johtavien helluntaiteologien ylistämässä kirjassa Kauppinen – joka siis vastustaa imeväiskastetta – toteaa, että Uudessa testamentissa usko tunnustettiin ja pelastus otettiin vastaan normaalisti saman tien kasteessa, kun taas nykyhelluntailaisuudessa kaste on kaukana raamatullisesta paikastaan ja tilalle ovat tulleet syntisen rukouksen tai alttarikutsun kaltaiset pseudosakramentit.)

Se löytyi -kirjanen opettaa myös mm. synnistä ja sen anteeksisaamisesta kristityn elämässä, seurakunnasta ja uskovien yhteydestä, Pyhästä Hengestä sekä rukouselämästä. Opetus on ihan hyvää helluntailaista opetusta, tai vapaille suunnille ja viidesläisillekin sopivaa ”yhteiskristillistä” materiaalia, mutta oikeasti yhteiskristillisesti eli ekumeenisesti näistä asioista on erittäin vaikea opettaa. Katolinen tai ortodoksinen ”evästys” matkalle olisi painottunut aika eri tavalla. Panin myös merkille sellaisen ekumeenisen erikoisuuden, että Isä Meidän -rukous esitellään sivulla 115 luterilaisessa, ei ekumeenisessa sanamuodossa. Jälkimmäistä käyttävät käsittääkseni Suomessa kaikki paitsi luterilaiset.

Apologetiikan arviointia

Se löytyi -kirjanen yrittää myös puolustaa kristinuskon järkevyyttä ja todenperäisyyttä argumentein. Se siis harjoittaa apologetiikkaa. Tästä sille on annettava pisteet. Kampanja ei siis sorru fideismiin, jonka mukaan usko on jotain aivan muuta kuin järkevää. Kirjanen toistaa C. S. Lewisin argumentin Jeesuksesta, jonka mukaan hän oli joko hullu, paha tai Jumalan Poika (tunnetaan myös nimillä bad, mad or God tai liar, lunatic or Lord).

Argumenttia ei kuitenkaan esitetä kovinkaan vakuuttavasti tai nykyihmiselle ymmärrettävällä tavalla. Jeesuksen sanotaan julistaneen olleensa Jumala – muttei kerrota missä, milloin ja miten. Seuraavalla sivulla puhutaan Jumalan Pojasta. Nykyihmistä tällainen hämmentää. Mitä nämä jutut tarkoittavat? Kolminaisuus- ja kaksiluonto-oppi eivät tule selitetyksi. Jeesus oli tosi ihminen mutta samalla tosi Jumala, Isän Poika, lihaksi tullut Sana, samaa jumalallista olemusta kuin Isä, mutta myös samaa inhimillistä olemusta kuin me.

Jeesuksesta kerrottaessa Se löytyi -kirjanen ei hyödynnä historiallisen Jeesus-tutkimuksen konsensusta vaan lähtee heti ”ylhäältä” Raamatun ilmoittamasta yliluonnollisesta syntymästä ja synnittömästä elämästä. Tämä on mielestäni strategisesti heikompi tapa yrittää lähestyä maallistunutta ja skeptistä nykysuomalaista kuin ”alhaalta” lähtevä esittely miehestä, joka julisti Jumalan valtakuntaa, ristiinnaulittiin ja jakoi juutalaiset kuolemansa jälkeen niihin, jotka uskoivat hänen olleen Messias ja niihin, jotka eivät. Jeesuksen ylösnousemukseen ja sen ratkaisevuuteen kristinuskon synnyssä olisi voinut panostaa, nyt se jää aika lailla sivuun.

Kirjasen kirjoittajien teologinen taso on kauttaaltaan harmillisen heikkoa. Aihekokonaisuudet ja argumentit menevät vähän sinnepäin ja sekaisin. Kirjanen esimerkiksi väittää, että tutkijoilla on käytössään ”yli 20 000 Raamatun käsikirjoituskatkelmaa, joista suurin osa on laadittu ennen kuin oli kulunut 200 vuotta Jeesuksen kuolemasta”. Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa, vaan suurin osa näistä käsikirjoituksista on keskiajalta ja aivan murto-osa ensimmäisiltä vuosisadoilta.

Lopuksi

Miten sitten olisi pitänyt tehdä? Kritisoiminen on aina helppoa, paremman vaihtoehdon esittäminen paljon haastavampaa. Tähän on mahdoton vastata lyhyesti blogissa: pitäisi kirjoittaa oma vastaava kirjanen paremmaksi esimerkiksi. Mutta yleisesti ottaen minusta olisi pitänyt kohentaa teologis-historiallista pohjaa ja ottaa paremmin huomioon erilaiset lukijakunnat sekä välttää pelastuksen muottia tai kaavaa. Olisi voitu tyytyä todistuspuheenvuoroihin, neuvoihin ja rohkaisuihin. Kohdeyleisöä ei pitäisi pistää erottelematta pakanan paikalle, kun Suomessa on niin monenlaista stooria ja suhdetta kristinuskoon, kuten videotarinat hyvin osoittavat.

Siksi haluankin lopuksi palata videotarinoihin ja toistaa sen, mitä sanoin, eli että ne ovat kaikki hyviä ja moitteettomia. Rikospoliisi Kalle Mäenpää kertoo siitä, kuinka hän kohtaa työssään ihmisten pahuutta ja siitä, kuinka hän itse löysi valon ja rauhan. Terveydenhoitaja ja terapeutti Sonja Kuula kertoo, kuinka hän kokeili kaikenlaista self-helppiä, luonnonlääkettä ynnä muuta, kunnes kristillinen rukous muutti elämän suunnan. Salibandyvalmentaja Tommy Koponen todistaa siitä, kuinka rankkaa uskovillakin voi olla Jumalan kanssa ja kuinka toisaalta kristilliset arvot voivat vaikuttaa myönteisesti vaikkapa salibandyseuran etiikkaan ja arvostukseen. Teologiset viilaukset sikseen, annetaan näiden elävien todistajien puhua puolestaan.