eskatologia

Paluu helvettiin – Vastaus Petri Tikalle

EETU MANNINEN

Fra Angelico: Kristus astuu alas tuonelaan, n. 1430. Kuva: Wikipedia.

Kesäkuun lopussa julkaisin kardinaali Walter Kasperin Mercy-teoksen arvioni yhteydessä artikkelin, jossa asetuin puolustamaan perinteistä helvettioppia sitä kritiikkiä vastaan, jota se on – mielestäni usein epäreilusti – saanut osakseen. Yllätyksekseni tämä blogiteksti poiki vastineen: kristillisestä universalismista Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa valmisteleva tutkija ja luterilainen pastori Petri Tikka huomasi kirjoitukseni ja kommentoi sitä perusteellisesti omalla blogillaan.

Heti kärkeen tahdon kiittää Tikkaa tästä vastineesta. Kirjoitus oli mielestäni erinomainen: Tikka vastasi argumentteihini ystävällisessä hengessä, antoi täsmennyksiä kohtiin, joissa tämä oli aiheesta käytävään tieteelliseen keskusteluun perehtymättömyyteni vuoksi paikallaan (tähän tekstissäni kehotinkin) ja, mikä kenties tärkeintä, pyrki vastakkainasettelusta dialogiin.

Haluankin tarttua Tikan kädenojennukseen ja osallistua tähän dialogiin. Tämän vuoksi pieni täsmennys lienee heti alkuun paikallaan: sanoin kirjoituksessani apokatastasis-oppia ohimennen varhaiskristilliseksi harhaopiksi, ja Tikka huomautti vastineessaan, että tällainen kielenkäyttö ei ole kovinkaan rakentavaa. Ymmärrän, että termillä on ikävä kaiku, enkä itsekään koe sen käyttöä ekumeenisessa dialogissa mitenkään fiksuna tai mielekkäänä. Käytin sitä lähinnä dogmihistoriallisessa merkityksessä opillisesta näkemyksestä, joka poikkeaa katolisen kirkon ja useimpien muidenkin kirkkojen perinteistä valtavirtaa edustavasta opetuksesta. Tämän negatiivisempaa sisältöä ei tarkoituksenani ollut termiin ladata, joten pahoittelen huonoa sananvalintaa.

Tikan vastineen perusteella en kutsuisikaan hänen edustamaansa kantaa harhaopiksi siinä mielessä, että se pitäisi sisällään jotain kristillistä jumalakuvaa olennaisesti vääristävää. Tiettyjen teologisten erimielisyyksien ohella peruslähtökohdissamme vaikuttaa olevan myös paljon samaa. Tässä vastauksessani haluankin paitsi vastata Tikan vastineeseen ja täsmentää kantaani, myös ekumeenisessa hengessä arvioida meitä yhdistäviä tekijöitä ja pohtia niiden ohella vallitsevien teologisten erimielisyyksien taustalla olevia syitä ja taustaoletuksia.

(lisää…)

Katolinen kirkko ja lopunajat

JUHO SANKAMO

William Blake: Viimeinen tuomio, 1808. Kuva: Wikipedia

Näinä aikoina moni miettii, mihin tämä maailma on menossa. Mitä tästä kaikesta seuraa? Minkälaista tuhoa korona lopulta tulee jättämään jälkeensä? Mitä vaikutuksia laajalla lockdownilla tulee olemaan kotimaamme talouteen? Kuinka paljon valtio voi viedä pois ihmisten perusvapauksia pandemian vuoksi? Mitä on käynyt totuudelle? Fake news on uusi käsite. Ilmastonmuutoskin jännittää.

Katolisessa uskossa lopunajan perustapahtumat ilmaistaan jo uskontunnustuksessa. Jeesus Kristus tulee kerran takaisin kunniassa ja kirkkaudessa. Hän tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Silloin kuolleet heräävät haudoistaan. Katolisessa kirkossa korostetaan myös, että kirkko tulee käymään läpi kovan koetuksen ennen Kristuksen paruusiaa. (Katolisen kirkon katekismus 675.) Jeesus puhuu ahdingon ajasta:

Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään. (Matt. 24:21.)

Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa lopunajan ahdinko ja Messiaan synnytyskivut olivat hyvin yleisiä aiheita, kun käsiteltiin lopunaikaa. Jumalan valtakunta murtautuisi esille valtavien kipujen kautta. Oikeastaan Jeesuksen missio sopii juuri tähän odotukseen. Nimittäin juuri ristillä kuollessaan Messias halveksittuna ja hylättynä astui lopunajan ahdistusten myrskyn silmään. Silloin aurinko pimeni. Juuri kun Jeesus näytti epäonnistuneen täydellisesti, Jumalan voitto olikin murtautumassa esiin. Tätä Herraa kirkko seuraa:

Kirkko astuu Jumalan valtakunnan kirkkauteen vain viimeisen pääsiäisen kautta, jossa se seuraa Herraansa hänen kuolemassaan ja ylösnousemisessaan. Valtakunta ei siis toteudu siten, että kirkko saavuttaisi jatkuvasti kehittymällä riemuvoiton historiassa, vaan siten, että Jumala voittaa pahuuden voimien viimeisen hyökkäyksen. (KKK 677.)

(lisää…)