Juha Pihkala

Pihkala, kaste ja kristillinen kasvatus

EMIL ANTON

Ei kahta ilman kolmatta – vanha sanonta pätee myös sarjaani Tampereen emerituspiispa Juha Pihkalasta, joka on yksi Suomen kunnioitettavimmista teologeista. Viime talvena kirjoitin Pihkalan kultaisesta kastelukannukirjasta ja kristologiasta – nyt siirrytään kastelukannusta kasteeseen ja kristologiasta pihkalologiaan, kun käsittelyyn tulevat Pihkalan 65-vuotisjuhlakirja ja hänen perusteellinen kasteteologinen tutkimuksensa.

Ari Hukarin toimittaman juhlakirjan nimi on Signum unitatis – Ykseyden merkki (Kirjapaja: Helsinki 2006). Se oli myös Tampereen hiippakunnan vuosikirja 2007. Kasteteologinen tutkimus on nimeltään Armonväline vai armon lupaus? Augsburgin tunnustuksen kasteartiklan sanojen quodque per baptismum offeratur gratia Dei tulkinta 1530-1930 (STKSJ 145, 1986).

Älä vielä karkaa! Tiedetään, että paksulta kuulostaa. Täytyy varmaan olla aika pihkassa Pihkalaan, että tällaiset munkkilatinatutkimukset ja hiippakunnalliset juhlakirjat jaksavat kiinnostaa, vai mitä? Noh. Luin Pihkala-kirjoja ensisijaisesti ammatillis-intellektuaalisista syistä, sillä Pihkala kuuluu suomalaisten dogmaatikkojen kaanoniin. Pihkalan veljen ja tytärten artikkelit juhlakirjassa saivat kuitenkin sydämenikin sykkimään, joten voin oikeastaan tunnustaa olevani pihkassa Pihkaloihin. Luvassa on mm. todella kaunis todistus esimerkillisestä kristillisestä kasvatuksesta. (lisää…)

Juha Pihkala: kultakimpaleita kastelukannussa (eli helmiä kirjasta, jota tuskin olet lukenut)

EMIL ANTON

Kuten kristologiaa käsittelevässä kirjoituksessani kerroin, olen viime aikoina perehtynyt Tampereen emerituspiispan, dogmatiikan dosentti Juha Pihkalan tuotantoon. Tänään haluaisin esitellä aivan erinomaisen kirjan, jonka nimi on kuitenkin niin tylsän kuuloinen ja kansi niin hupsun näköinen, ettei juuri kukaan liene sitä lukenut (netistä en löytänyt yhtään esittelyä).

Kirjan nimi on Piispa. Sen kannessa Pihkala pitelee vihreää kastelukannua. Teos on kuitenkin kantensa designia noin kymmenen vuotta nuorempi. Kyseessä on Tampereen hiippakunnan vuosikirja vuodelta 2008. Krooh? Silti yksi parhaita lukemiani suomenkielisiä teologisia kirjoja. Oikeasti.

Samoin kuin toisen suuren suomalaisen dogmaatikkopiispan, Eero Huovisen sukulaiskirja Pappi? (ks. esittelyni täällä), Juha Pihkalan Piispa on otsikostaan huolimatta todella mielenkiintoinen alusta loppuun. Kokosin siitä kuusi A4-sivullista pelkkiä parhaita sitaatteja, jotka olisin tähän esittelyyn halunnut mahduttaa.

Jouduin tiivistämään. Esittelen ensin hieman Pihkalan henkilökohtaista uskonvakaumusta. Sen jälkeen otan käsittelyyn, joskin vain pintapuolisesti, teologisen kysymyksen piispuuden ja piispanvihkimyksen luonteesta (aihe on mielenkiintoisempi kuin kuulostaa). Lopuksi annan perinteistä kirkollista kristillisyyttä puolustavan Pihkalan kertoa, miksi niin kutsuttu rappioteoria kristinuskon historiasta ei toimi. Aloitetaan kuitenkin viisivuotiaiden viisauksilla ja katsauksella kirjahyllyyn. (lisää…)

Kuka on Jeesus Kristus? Dogmihistoriallinen johdatus seimen lapsen salaisuuteen

EMIL ANTON

Kävin muutamassa kauniissa joulukonsertissa. Niissä laulettiin Jeesuksesta. Tuli ihmeellinen olo. Se ei oikein sopinut yhteen sen todellisuuden ja ilmapiirin kanssa, jossa Suomessa noin muuten eletään. ”Sisäpiiriläisenä” tykkäsin konserteista paljon, mutta samalla mietin kasvavan ”ulkopuolisten” joukon tuntemuksia. Jospa laulujen kauneus herättäisi joissakuissa kiinnostuksen sitä tyyppiä kohtaan, josta niistä lauletaan?

”Kuka on Jeesus Kristus” ei ole tänä päivänä kovin mielenkiintoinen kysymys. Sitä pidetään ehkä uskonkysymyksenä, josta saa ajatella mitä lystää ja johon ei ole mitään yleispätevää oikeaa vastausta. Voivoi, mistä jäädäänkään paitsi. Kysymys on itse asiassa yksi maailman mielenkiintoisimmista. Kristillisessä kirkossa Euroopassa, Afrikassa ja Lähi-idässä ei juuri muusta väännettykään noin kolmeensataan vuoteen 300-600-luvuilla. Valitettavasti kristikunta myös hajosi tuolloin pysyvästi kolmeen osaan tämän takia (se siitä ”jakamattomasta kirkosta” vuoteen 1054 asti…).

Asiaa on siis mietitty perusteellisesti pitkin vuosisatoja, ja historiasta on paljon opittavaa. Toki viime aikoina on nähty myös kolme modernin historiallisen Jeesus-tutkimuksen aaltoa. Yksi varmaan aika yleinen moderni mielipide on sellainen, että Jeesus oli ihan hyvä lähimmäisenrakkauden opettaja, mutta tuskin mikään Jumala tai Jumalan poika, joka olisi syntynyt neitseestä ja noussut kuolleista. Tällä näkemyksellä suostutaan Jeesuksen historiallisuuteen (josta kirjoitin vuosi sitten) ja ”hyvätyyppiyteen” muttei yliluonnollisuuteen.

Tässä on kuitenkin sellainen ongelma, että oikeastaan kukaan Jeesuksen aikalainen ei ajatellut Jeesuksesta näin. Se ei ollut osa hänen välitöntä ”vaikutushistoriaansa”. Sen sijaan reaktioita oli lähinnä kaksi: jumalanpilkkaaja, väärä Messias, tai sitten Jumalan poika, Messias. Nämä olivat vaihtoehdot. Jos emme halua valita ensimmäistä, niin valitsemme sitten toisen. Mutta tämäkään vastaus ei ole yksiselitteinen. Mitä ihmettä tarkoittaa ”Jumalan poika”? Jumalan siittämä ihminen? Jumalan pojakseen ”adoptoima” ihminen? Vai onko tämä vain mytologista kieltä? Ja jos ei, niin mitä sitten? (lisää…)