Vatikaanin I konsiili

Augustinuksen jumalatodistus

EETU MANNINEN

Kuten viime vuonna näihin aikoihin esittelemäni kokoomateos Philosophers Who Believe osoittaa, teismi on kokenut renessanssin filosofien keskuudessa 1900-luvun loppupuolelta lähtien. Viime aikoina on esiintynyt myös pyrkimyksiä palauttaa modernilla ajalla pitkään paitsiossa ollut ja filosofien kritiikin kohteena ollut klassinen teismi kunniaan (ks. esim. taannoisen TA-katsaukseni Brian Daviesin antiteodikeaa käsittelevä osio).

Kuvahaun tulos haulle augustine trinity

Pieter-Jozef Verhaghen (1728–1811): Augustinus ja Tuomas Akvinolainen

Tässä ilmapiirissä myös kiinnostus pitkään karsastettuja ”jumalatodistuksia” kohtaan on herännyt. Nyt aloitankin tällä blogilla sarjan, jossa käyn läpi näitä eri aikoina esitettyjä argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta ja pohdin niiden arvoa kristinuskon puolustamiselle myös meidän ajassamme.

Katolisen dogman mukaan Jumalan olemassaolon osoittaminen järjellisin argumentein nimittäin ainakin pitäisi olla ihan mahdollista. Vatikaanin I kirkolliskokous (1869–1870) uhkaa jopa anateemalla (!) sitä, joka sanoo, ”ettei ainoata tosi Jumalaa […] voi oppia varmuudella tietämään luontokappaleiden kautta ihmisjärjen luonnollisen valon avulla” (Dei Filius, kaanon II,1).

Länsimaisen filosofian historiassa on esitetty monenlaisia jumalatodistuksia, jotka ovat yleisesti tunnettuja. Tällaisia ovat esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen (1225–1274) niin sanotut ”viisi tietä”, Anselm Canterburylaisen (1034–1109) ontologinen jumalatodistus, Gottfried Leibnizin (1646–1716) kosmologinen argumentti ja moni muu.

Harvempi kuitenkaan muistaa, että myös varhaisen kirkon suurmiehellä Augustinuksella (354–430) on oma jumalatodistuksensa. Hänen argumenttinsa paitsioon jääminen johtunee siitä, että se ei, rehellisesti sanottuna, ainakaan ensisilmäyksellä näytä kovinkaan kummoiselta. Lisäksi Augustinus ei ilmaise sitä lyhyellä ja näpäkällä syllogismilla, vaan se tulee esille pitkän ja poukkoilevan dialogin kuluessa. Tämän keskustelun päätteeksi hän summaa argumenttinsa seuraavasti: (lisää…)

Mainokset

Montako kertaa paavi on puhunut ex cathedra?

EETU MANNINEN

Apostoli Pietarin patsas Pietarinkirkossa Vatikaanissa

Oppi paavin erehtymättömyydestä on katolisen uskon piirre, joka lienee ulkopuolisen silmissä siitä oudoimmasta päästä. Koko ajatus kenenkään kuolevaisen ihmisen ”erehtymättömyydestä” tuntuu mahtailevalta ja epäuskottavalta.

Paremmin kirkkohistoriaa tuntevien mielikuvissa paavien keskenään ristiriitaiset kannanotot ja erehdykset saavat Vatikaanin I kirkolliskokouksen (1869–1870) julistaman paavin erehtymättömyyttä koskevan dogmin näyttämään ilmeisen virheelliseltä.

Vatikaanin etenkin 1800-luvulla ja viime vuosisadan alkupuolella vaalima erehtymättömyyspainotus sisältääkin monia kysymyksiä ja ongelmia. Yksi niistä on se, kuinka laajasti paavin erehtymättömyys tulisi ymmärtää. Kuinka usein paavit ovat puhuneet erehtymättömästi? (lisää…)