Oikein väärin ymmärretty Luther

Kirkkohistorian dosentti Timo Junkkaala ymmärsi vuoden 2017 merkityksen. Häneltä ilmestyi juhlavuoden kunniaksi kaksi kirjaa, jo esittelemäni Suomen tarina ja Vuoden kristillinen kirja -finaalissa kanssani kilpaillut Oikein väärin ymmärretty Luther (Perussanoma 2017). Kumpikaan ei voittanut! Myönteisiä nettiarvioita Junkkaalan Luther-kirjasta löytyy ainakin tästä ja tästä. Kirja onkin helppolukuinen ja sisällöltään monipuolinen.

Se, että seuraavassa kritisoin kirjaa aika napakastikin, ei ole tulkittavissa minkäänlaiseksi kirjoittajan vähättelyksi, vaan pikemminkin arvostuksen merkiksi. Nyt eivät vain tekstillä ja sen lukijalla oikein kemiat kohdanneet.

Suomen tarina -esittelyssä viittasin jo Junkkaalan Perusta-lehdessä julkaisemaan kirja-arvioon Katolisempi kuin luulit -kirjastani. Totesin, ettei Junkkaala kirkkohistorian dosenttina ollut ensisijaista kohdeyleisöäni. Sama ongelma päti nyt toiseen suuntaan. Liian monet kirjan ”väärinkäsityksistä” olivat minulle jo tuttuja nimenomaan väärinkäsityksinä (ainakin luterilaisesta näkökulmasta), joten en sikäli oppinut Lutherista kovinkaan paljon uutta.

Joitain kivoja uusia Luther-sitaatteja jäi kuitenkin käteen. Värikkäästä kielenkäytöstään kuuluisa Luther totesi muun muassa, että siellä missä ei ole evankeliumia, ei ole kirkkoakaan, vaan ”Babylon täynnä aaveita, takkuisia peikkoja, pöllöjä ja pelikaaneja ja muunlaisia hirviöitä eli täpötäydesti eläviä maistereita”. Kuolemastaan Luther totesi: ”Toivoakseni ei maailma huku, vaikka Martti siitä poistuisikin”. No ei hukkunut!

Kirjan suurin ongelma on se, että aivan liian suuri osa sen ”väärinkäsityksistä” ei oikeasti ole mitään Lutheria koskevia väärinkäsityksiä. Monet niistä eivät koske Lutheria vaan luterilaisuutta, jotkut eivät koske edes luterilaisuutta vaan kristinuskoa ylipäätään. Monesti Junkkaala vain argumentoi sellaisia kristinuskoa koskevia väitteitä vastaan, jotka Lutherin tai hänen itsensä mielestä eivät ole tosia. Kirja ei siis oikein täytä tehtäväänsä.

Esimerkkejä

Kirjassa on loppujen lopuksi hyvin vähän Lutheria koskevia väärinkäsityksiä. Ensimmäisissä luvuissa on vielä yritystä dokumentoida väärinkäsitykset viittauksilla mediaan, mutta niissäkin on kyse protestantismista (luku 1) ja luterilaisuudesta (luku 2) eikä Lutherista. Neljännessä luvussa eksytään jo aivan oudoille vesille, kun väärinkäsitys Lutherista kuuluu ”Jumalasta ei voi tietää mitään varmaa”.

Kuka väittää Lutherin sanoneen tällaista? Junkkaala esittääkin vain, että Lutherin ajatus salatusta Jumalasta saattaa kuulostaa samalta kuin moderni agnostisismi. Linkki on aika hutera, eikä sen havainnollistamiseksi esitetä yhtään tosielämän esimerkkiä. Väärinkäsitykset ”Usko on ihmisen valinta” ja ”Rukous on vain mieltä rauhoittavaa meditaatiota” kuuluvat samaan kategoriaan.

Paremmin onnistuvat luvut ”Luther heitti mustepullolla Paholaista”, ”Luther perusti uuden kirkon” ja ”Jos huomenna tulisi maailmanloppu, tänään istuttaisin omenapuun”. Sen sijaan luku 13 esittää ikään kuin väärinkäsityksenä Lutherista väitteen, ettei luterilaisia tulisi kutsua luterilaisiksi. Luvusta kuitenkin käy ilmi, että Luther ei tosiaankaan tätä halunnut, mutta Junkkaala pitää silti nimeä perusteltuna eräiden Lutherin tekstien pohjalta.

Paavi kuvattuna antikristuksena 1500-luvun reformaatiopropagandassa

Vastaava tapaus on luku 59 ”Paavi on Antikristus”. Siinä selviää, että Luther todella uskoi näin. Junkkaala kuitenkin ajattelee, etteivät viime aikojen paavit tai ainakaan tulevat vielä paremmat paavit välttämättä ole antikristuksia. Mutta tällöin kyse on Junkkaalasta tai kenties perimmäisestä totuudesta, ei väärinymmärretystä Lutherista.

Muita ihmetystä herättäviä ”Luther-väärinkäsityksiä” ovat väitteet ”On alistuttava kirkolliskokouksen päätöksiin”, ”Uskonpuhdistus jäi puolitiehen”, ”Uskoa seuraa terveys ja menestys”, ”Ihminen tulee kastaa vasta uskonratkaisun jälkeen”, ”Nainen voi toimia pappina”, ”Samaa sukupuolta olevien avioliitto sopii Lutherin opetukseen” ja ”Vanhurskauttamisopista on päästy yksimielisyyteen”.

On selvää, että näiden lukujen tarkoituksena on vain argumentoida teologisia vastustajia kuten liberaaleja, helluntailaisia tai katolilaisia vastaan. Luther-väärinkäsitysten kanssa näillä väitteillä on hyvin vähän tekemistä.

Oikein vääriä väitteitä

Tässä vaiheessa on käynyt ilmi, ettei Junkkaalan kirja ole loppujen lopuksi Luther-kirja vaan teologinen teesikirja. Otetaan se siis sellaisena ja keskustellaan itse asioista! Luvun 65 ”väärä” väite kuuluu, että ortodoksinen ja roomalaiskatolinen kirkko edustaisivat alkuperäisintä kristinuskoa. ”Oikeasti” näillä kirkoilla on myöhäisiä traditioita, kun taas luterilaisuus edustaa paluuta Uuteen testamenttiin.

Puolueeton kirkkohistorian tutkimus voi osoittaa, että monet Lutherin vastustamista katolisen kirkon opetuksista olivat uutuuksia, uskonpuhdistuksen aikaan vasta muutamia satoja vuosia vanhoja. Tällaisia olivat muun muassa messu-uhri, aneet, kiirastuli ja Marian asema välittäjänä ja rukousten kohteena. (s. 248)

Näin sanoo puolueellinen kirkkohistorioitsija, ja yhtä puolueellinen dogmaatikko vastaa. Listasta ainoastaan aneet ovat lähelläkään Junkkaalan antamaa ikää, ne olivat Lutherin aikaan 400-500 vuotta vanha käytäntö, joskin niillekin löytyy tietynlainen edeltäjä alkukirkosta. Muut mainitut opit olivat varhaisissa muodoissaan paikallaan jo noin 200-luvulla, jolloin edes valmista Uutta testamenttia ei vielä ollut.

Junkkaala vääntää tietysti myös tuttuun tapaan Yhteisestä julistuksesta vanhurskauttamisopista (YJV), josta olemme jo edellisellä blogillani väitelleet. Hän sanoo, ettei viime tipassa lisättyä Anneksia koskaan hyväksytty ja että se sisältää katolisia painotuksia. Jännästi Junkkaala kysyy, miten YJV eroaa Trentosta: eivätkö molemmat torju luterilaista sola-linjaa? (s. 209)

Timo Junkkaala

Eikö juuri Junkkaalan ongelmallisena pitämä Anneksi sisällä termit sola gratia ja sola fide? Eikö YJV sano, että vanhurskauttaminen tapahtuu uskossa Kristukseen (mitä Trento ei varsinaisesti sano)? Ja eikö luterilainen vanhurskauttamisoppi pidä pyhitystä vanhurskauttamisen välttämättömänä seurauksena? Enemmän katolisilla traditionalisteilla olisi minusta YJV:stä valittamista kuin luterilaisilla.

Paaveilla on perinteisesti ollut tapana päättää ensyklikansa muutamaan sanaan Neitsyt Mariasta. Teen samoin. Junkkaalan luku 25 väittää Lutherin torjuneen kaiken Marian ja muiden pyhien rukoilemisen ja välittäjäroolin. Yhtään Luther-sitaattia tämän todistamiseksi emme saa. Saamme kyllä kritiikkiä ylenmääräistä Maria-hartautta kohtaan ja sitaatin Augsburgin tunnustuksesta. Mutta Magnificat-kommentaarin alku ja loppu jäävät siteeraamatta:

”Suloinen Jumalan äiti suokoon minulle sellaisen hengen, joka voisi olla hyödyksi tälle hänen laululleen ja joka selittäisi sen perusteellisesti [–] Tämän meille suokoon Kristus rakkaan äitinsä Marian tahdon ja esirukouksen kautta. Amen.”

Mainokset

3 comments

  1. Erittäin mielenkiintoinen kirja-arvio.

    ”Puolueeton kirkkohistorian tutkimus voi osoittaa, että monet Lutherin vastustamista katolisen kirkon opetuksista olivat uutuuksia …”

    Oletetaan, että näin juuri oli ja Luther onnistui täydellisesti alkuperäisen kristinuskon palauttamisessa. Silloin häntä syystäkin pitäisi juhlia sankarina. Havainnoimalla protestanttista maailmaa on selvää, ettei tuota Lutherin vaivalla palauttamaa oikeaa oppia noudata enää juuri kukaan. Vaikuttaa siis siltä, että alkuperäinen alkukirkollinen uskonoppi on jälleen kerran likipitäen kadonnut maailmasta, ellei jokin luterilainen yhteisö jossain pidä tosiuskon liekkiä yllä.

    Monet niistä protestanteista, jotka nykypäivänä väittävät ymmärtävänsä Lutherin oikein, kuitenkin käytännössä sivuuttavat Lutherin opillisen perinnön (tai lukevat sitä valikoiden — kristittyjen helmasynti aina ja kaikkialla, myös katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa, kun omaa katekismusta luetaan), vaan pikemminkin tärkeintä on olla hänen perillisensä asenteellisessa mielessä, jolloin voi soveltaa Lutherin omaehtoisen ajattelun eetosta yhä uudelleen ja uudelleen tärkeimmiksi katsomiaan harhaoppeja ja antikristuksia vastaan. Tästä ollaan sitten päädytty viidessäsadassa vuodessa uskomattomattomaan kirjoon toinen toisensa pelastusopillisesti poissulkevia kirkkokuntia, joista osa on mm. leikellyt ja liimaillut Raamattuun sinne kaipaamaansa uutta sisältöä.

    Lutherin ”oikeinymmärrys” onkin tarkoittanut vapautta palauttaa kristinuskon alkuperäinen muoto vaikka Kolob-planeetalle, jos mieli niin tekee. Toisaalta, mikäli kaikkia ja kaikenlaisia protestantteja haastateltaisiin, niin saattaisi ilmetä, ettei Lutheria voi heidän nähdäkseen ymmärtää pahemmin väärin kuin pyrkimällä palauttamaan täydellisesti hänen oikea oppinsa käytäntöön, sillä tämä tarkoittaisi protestanttisten kirkkojen laajaa yhdenmukaistumista, traditionalisoitumista ja opillisen sateenkaaren värien palautumista yhtenäiseen alkuperäiseen kristinuskoon, jonka Luther kovalla työllä koki palauttaneensa.

    Tosiasia on, että Lutheria käytetään sumeilematta hyväksi milloin minkäkin uuden kirkkokunnan olomassaoloa perusteltaessa tai opillisessa irtiotossa menneestä. Onko siis ihme, että hänet tunnutaan välillä ymmärrettävän oikein, välillä väärin, sillä juuri kukaan ei halua seurata häntä ilman valikointia kaikessa mitä hän opilliseksi perinnökseen jätti.

    Tykkää

  2. Lutherin käsitys langenneen ihmisluonnon kyvystä suuntautua kohti Jumalaa oli melko pessimistinen. Lutherille pelastus ei ole yhteistyötä ihmisen ja Jumalan välillä vaan yksinomaan Jumalan lahja. Pohdin, että miten Luther saattoi löytää totuuden siitä miten ihminen pelastuu, jos kerran ihmisen kyky tietää Jumalasta on niin olematon? Miten hän saattoi tietää, että katolinen kirkko on väärässä ja hän oikeassa? Onko tässä epistemologinen tai ehkä looginen ongelma, vai onko kyse vain minun epätietoisuudestani?

    Liittykö ehkä augustinolainen illuminaatio-oppi entisen augustinolaismunkki Lutherin tieto-oppiin?

    Tykkää

  3. Hieman kun tutkailin nettiä, niin selvisi, että järjen valon lisäksi Luther edellytti uskon valoa. Ilumuniaatiota tässä itsekin tarvitsee..

    Mielenkiintoinen teema Trento ja luterilaisuus. Duffyn mukaan Von Harnack (1900-luvun merkittövimpiä protestanttisia teologeja) piti Trenton opetusta vanhurskauttamisesta( 1547) ”an excelent piece of work”. Von Harnack jopa epäili oisko reformaatio kehittynyt, mikäli Trenton konsiili olisi kokoontunut jo 1500-luvun alussa (ennen kuin Luther kirjoitti teesinsä). (The Dynamics of Grace. 1993 s. 229)

    Trenton konsiilin dekreetit ja kaanonin koskien vanhurskauttamista (ja miksipä ei kaksintaistelujakin) on hyvä luterilaisenkin lukea. No, joka tapauksessa olemme vuodessa 2018 eikä 1547 saatika 1517.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s