EMIL ANTON

Melko tarkkaan neljä vuotta sitten ruotsalaisen Livets Ord (Elämän sana) -kirkkokunnan perustaja Ulf Ekman ilmoitti siirtyvänsä vaimonsa Birgitan kanssa katoliseen kirkkoon. Asiasta uutisoi tuolloin mm. Seurakuntalainen, ja tiedon aiheuttamasta järkytyksestä helluntailais-karismaattisissa piireissä kirjoitti parissakin blogissa Patmos Lähetyssäätiön perustaja Leo Meller (ks. tämä ja tämä).

Itse reagoin uutisen aiheuttamaan keskusteluun kirjoittamalla helluntailaiseen Ristin Voittoon lyhyen tekstin ”Mihin Ulf Ekman on liittymässä?” Käänsin myös Opus Dein sivuille Ulf Ekmanin haastattelun reilu vuosi sitten paavi Franciscuksen Ruotsin-vierailun johdosta.

Vuonna 2015 ilmestyi Ulf ja Birgitta Ekmanin kirja Den stora upptäckten: Vår väg till katolska kyrkan, ja Ekmanit kertoivat tarinansa englanniksi suurelle yleisölle katolisen EWTN-kanavan The Journey Home -ohjelmassa sekä Steubenvillen Defending the Faith-konferenssissa (ks. tämä ja tämä). Näiden lähteiden perusteella haluan tässä artikkelissa tuoda esiin vähemmälle huomiolle jääneitä seikkoja Ulf ja Birgitta Ekmanin tarinassa.

Suomeksi tähän asti saatavilla olleiden tietojen mukaan Ekmanit löysivät elävän katolisen uskon asuessaan Jerusalemissa vuodesta 2002 alkaen. Tämä pitää paikkansa, mutta merkittävä rooli oli myös historian hahmoilla, jotka Ekmanit löysivät lähinnä kirjojen avulla. Onkin kaunista nähdä, kuinka sopivia oppaita kaitselmus löysi tälle karismaattiselle pastoripariskunnalle.

Ulf ja Birgitta keskiajalta

Vähän ennen Jerusalemiin muuttoa Ekmanit matkailivat yhdessä ympäri Aasiaa, ja Birgitalla oli matkalukemisenaan suomalaisen Eila Pennasen romaani Pyhä Birgitta (tietenkin ruotsinnoksena). Tämä johtui vuoden 2003 Birgitta-juhlavuodesta, joka oli saanut aikaan uutta kiinnostusta keskiajan ruotsalaismystikkoa kohtaan. Vuosisatojen takainen kaima teki vaikutuksen. Toisella kotimaisella:

Jag blev helt fascinerad av denna Birgitta Birgersdotter! Dels var boken en mycket fin och intressant skildring av Sverige på medeltiden, dels var Birgitta själv en så strålande kristen att man inte kunde annat än fångas av hennes personlighet. Hon fick redan som barn några starka andliga upplevelser, som är gripande att läsa om. En sak som imponerade på mig var hur noga hon var att inte bli andligt vilseledd. Hon skyndade sig ofta till sin biktfar för att försäkra sig om att det hon hört eller sett i sina uppenbarelser inte var djävulens ”bländverk”. Hellre ville hon dö än att hävda något som inte stämde med Skriften och den kristna läran, hur stark uppenbarelse hon än haft. Jag tänkte på hur människor i dag gärna vill påstå att Gud uppenbarat det ena eller det andra för dem utan att ägna sig åt så värst mycket självkritik. Detta väckte min respekt för henne.

Erikoinen lisä oli se, että pyhä Birgitta oli ollut ennen luostarikutsumustaan naimisissa, ja hänen miehensä nimi oli Ulf! Pyhästä Birgitasta tuli siis läheinen ja merkityksellinen hahmo Birgitta Ekmanille, mutta yksi asia vaivasi: suhde Neitsyt Mariaan. Protestanttina Birgitta Ekmanin oli vaikea sulattaa kommunikaatiota Marian kanssa. Olivatko Pyhä Henki ja Maria kenties menneet sekaisin? Asia jäi vaivaamaan.

Puolan pyhimykset

Myös Ulf Ekman sai tärkeän sysäyksen suurelta naispyhimykseltä ja mystikolta, itsellenikin merkitykselliseltä puolalaiselta Faustina Kowalskalta (1905-1938). Eräällä USA:n-matkallaan Ulf koki kirjakaupassa erikoisen kokemuksen, kun yksi uskontohyllyn kirjoista tuntui suorastaan hyppäävän häntä kohti. Kyseessä oli The Life of Faustina Kowalska, ja se avasi Ulfille aivan uuden maailman:

Faustinas liv var oerhört fascinerande. Naturligtvis var hennes klosterliv något helt annorlunda, men i beskrivningen av hennes väg fanns det mycket jag kände igen, inte minst när det gällde bönelivet. Där fanns många beröringspunkter, inte minst i förbön och i att bära andra i en bönekamp för deras liv. Det som var nytt och utmanande för mig, och där jag också började få förklaringar, var synen på lidande. Den skiljde sig på många sätt ifrån det jag var van vid från Livets Ord. [–] Hela förståelsen av att bära sitt lidande, att förena det med Kristus på korset, att uppoffra svårigheter och på så sätt låta lidandet förvandlas till något som bygger upp Kristi kropp, var helt nya tankar för mig.

Paavi Johannes Paavali II oli julistanut Faustinan pyhäksi vuonna 2000. Ulf Ekman alkoi tajuta, kuinka vähän hän tiesi tästä paavista, jota vastaan hän oli protestoinut Ruotsissa vuonna 1989. Hän luki George Weigelin kirjoittaman kuuluisan elämäkerran Witness to Hope ja alkoi ymmärtää tämän toisen suuren puolalaisen merkitystä. Myöhemmin Ruotsissa eräs toimittaja kysyi Ulfilta, katuiko hän jotain. Vastaus kuului: sitä, miten kauan olen missannut Johannes Paavali II:n merkityksen maailmalle!

Johannes Paavali II oli myös se, joka sai Birgitan Maria-palapelin palat loksahtamaan vihdoin kohdalleen. Birgitta oli lukenut Wilfrid Stinissenin Maria Raamatussa ja meidän elämässämme sekä kirjan Mary: A Catholic-Evangelical Debate, mutta puolalaisen paavin kiertokirje Redemptoris Mater oli viimeinen tikki. Katoliseen uskoon tutustuminen toi jatkuvasti mieleen kysymyksen: ”Miksei kukaan ole kertonut meille, että katolilaiset uskovat näin?”

Livets Ord ja katolinen kirkko

Leo Mellerin blogeissa tulee muutamaan otteeseen ilmi ajatus siitä, että Ekmanit jättivät tai pettivät Livets Ordin laumansa. Tämä ajatus oli tietysti Ekmanienkin mielessä, eivätkä he suhtautuneet siihen ollenkaan kevyesti. Kaikkein tärkeämmäksi nousi kuitenkin toinen näkökohta, joka puuttuu kokonaan Mellerin postauksista: Totuus. Totuus oli Ekmaneille lopulta korkein arvo, ja tällaista asennetta tulisi itse kunkin kunnioittaa, vaikka totuuden sisällöstä olisikin eri mieltä.

Teologisesti kääntymyksen kulmakivenä oli kirkko-oppi. Kaikki menee hyvin jonkin aikaa, kun uusi kirkkokunta leviää ja seurakuntia syntyy. Mutta pian alkavat opilliset erimielisyydet ja harhat, ja on pakko kohdata kysymykset oikean ja väärän raamatuntulkinnan arviointiperusteista, seurakunnan johtajien auktoriteetista ja seurakuntien ykseydestä. Olisiko Ekman oma paavinsa?

Ulf kuuli sisäisen kehotuksen: ”Lähesty äitikirkkoa.” ”Opi tuntemaan kirkon olemus.”

Ulf tajusi kärsineensä ”kronologisesta snobismista”, jonka mukaan uusimmat herätykset ovat parhaita, eikä historialla niin väliä. Koko protestanttisen pastorin uransa Ekman oli saarnannut, että Matteus 16:18 ei tarkoita Pietaria eikä paavia, mutta konkreettinen käynti Roomassa ja Pietarinkirkossa pani pohtimaan uudelleen kirkon historiallisuutta.

Jotenkin karismaatikkojen kääntymiskertomukseen sopii, että kun Ekmanit astuivat ulos Pietarinkirkosta, he näkivät taivaalla suuren lintujen muodostaman huutomerkin! Se oli kirjaimellisesti ”taivaan merkki”. Se kesti vain hetken, mutta sekä Ulf että Birgitta näkivät sen selvästi.

Ekmanien siirtyminen katoliseen kirkkoon ei millään muodoin merkitse, niin kuin Mellerin blogit yrittävät esittää, etteivät he enää voisi pitää Livets Ordin väkeä Kristuksen ruumiin jäseninä, veljinä ja sisarina Kristuksessa. Katolinen kirkko opettaa Vatikaanin II konsiilissa selvästi, että kaikki kastetut on kastettu Kristuksen ruumiiseen ja kantavat kristityn kunnianimeä. Yhteys on todellinen, vaikkei täydellinen.

Ekmanit eivät ole triumfalisteja, vaan he ovat omaksuneet syvästi katolisen kirkon ekumeenisen vision. Samaan aikaan he ymmärtävät, että protestanttinen kirkko-oppi, tai sen puute, on resepti kristikunnan jatkuvalle pirstaloitumiselle. Jeesus tuli ”kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset” (Joh. 11:52), ja häntä meidän on seurattava, ”minne hän meneekin” (Ilm. 14:4), vaikka sitten Roomaan, ja vaikka sitten uudelleen ristiinnaulittavaksi.