Charles Curran: lojaali toisinajattelija?

EMIL ANTON

Neljän viikon takaisessa jutussaan hyväksikäyttöskandaaleista Oskari Juurikkala kiinnitti huomiota moraaliteologien rooliin seksuaalietiikan muovaajina ja mainitsi erityisesti yhdysvaltalaisen Charles Curranin (s. 1934). Sattuukin sopivasti, että olen juuri saanut luettua Charles E. Curranin muistelmateoksen Loyal Dissent: Memoir of a Catholic Theologian (Georgetown University Press, 2006), joten voin avata hieman tämän USA:n kuuluisimman katolisen dissidenttiteologin eli toisinajattelijan ajatusmaailmaa ja taustaa.

Kuvahaun tulos haulle loyal dissent curran

Tulisiko Charles Currania pitää katolisena teologina? Curranin mukaan kyllä: kirjan alaotsikkokin on selvä kannanotto. Vatikaanin mukaan ei: vuonna 1986 Uskonopin kongregaatio päätti, että Curran ei ole sopiva eikä kelvollinen (neither suitable nor eligible) katoliseksi teologiksi tai opettamaan katolista teologiaa katolisessa yliopistossa, sillä hän oli toistuvasti ja näkyvästi opettanut vastoin kirkon virallista oppia. Tämän johdosta Curran sai potkut Catholic University of Americasta (ja hävisi nostamansa oikeusjutun, jossa hän yritti puolustaa ”akateemista vapautta”). Curran siirtyi lopulta Dallasiin Southern Methodist Universityyn (SMU).

Uskonopin kongregaation kirje vuodelta 1986 Curranille on luettavissa tästä. Siinä mainitaan ongelmien syyksi Curranin opetukset koskien muun muassa avioliiton purkamattomuutta, aborttia, eutanasiaa, masturbaatiota, keinotekoista ehkäisyä, esiaviollista yhdyntää sekä homoseksuaalisia tekoja. (Kirje ei mainitse tarkkoja väitteitä, vaan viittaa vuoden 1983 selvitykseen, jossa Curranin kannanottoja käsiteltiin tarkemmin.)

Joka tapauksessa Curran on katolisen kirkon jäsen ja pappi. Häntä ei ekskommunikoitu eikä häneltä otettu pappisvirkaa pois. Curran sai Uskonopin kongregaatiolta samanlaisen rangaistuksen kuin Suomessa paremmin tunnettu Hans Küng, ja toistaiseksi nämä kaksi miestä ovat ainoat, joille juuri tämä sanktio on Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen annettu.

Nuoresta traditionalistista progressiiviseksi moraaliteologiksi

Curran oli nuoruudessaan tiukka ja perinteinen katolilainen, erään opettajan sanoin ”jäykkä kuin puhelintolppa”. Hän opiskeli Roomassa teologiaa juuri ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta ja suoritti vuonna 1961 jopa kaksi tohtorintutkintoa moraaliteologiasta, sekä jesuiittojen Gregorianasta että redemptoristien Alfonsianasta (missä hän oli ensimmäinen väitellyt tohtori). Väitöskirjojen aiheina olivat sikiämisen ehkäiseminen raiskauksen jälkeen ja Alphonsus Liguorin käsitys voittamattomasta tietämättömyydestä (invincible ignorance).

Osa Curranin opettajista edusti tyypillistä esikonsiliaarista (Vatikaani II:ta edeltävää) moraaliteologiaa. Curran biografian ymmärtämiseksi onkin hyvä tietää jotain katolisen moraaliteologian isoista linjoista. 1700- ja 1800-lukujen aikana moraaliteologinen ajattelu oli pitkälti supistunut hengettömäksi kasuistiikaksi, joka keskittyi sen yksityiskohtaiseen tutkimiseen, mitkä teot ovat syntiä ja ovatko ne vakavia vai lieviä syntejä. Ilmiön taustalla oli pyrkimys opastaa kokemattomia rippi-isiä, mutta samalla katosi moraaliteologian yhteys Raamattuun, hengellisyyteen, sakramentteihin ja pyhitykseen. Moraaliajattelusta ja -opetuksesta tuli kankeaa ja kielteistä syntikeskustelua, joka oli metodiltaan rationalistista ja persoonatonta. Erityisesti seksuaalietiikan kieli ja käytäntö oli usein kaukana inhimillisestä todellisuudesta ja eletyn elämän haasteista.

Vatikaanin II kirkolliskokous 1960-luvulla kehotti moraaliteologeja uudistamaan oppiainetta palaamalla Raamatun äärelle ja korostamalla moraaliopetuksen Kristus-keskeisyyttä. Tästä alkoi tärkeä mutta riitaisa uudistumisen aika. Kuten monella muullakin saralla, Vatikaani II:n ”henki” ja vapautumisen ilmapiiri toi mukanaan sekä paljon hyvää että paljon kyseenalaista. Vauva meni helposti pesuveden mukana, ja Curranin traditionalistista taustaa varten on helppo ymmärtää, että heittäessään menemään kankean neoskolastisen kasuistiikan, Curran suhtautui kriittisesti koko sen edustamaan perintöön.

Bernhard Häring

Suurimman vaikutuksen Curraniin teki Bernhard Häring, jonka moraaliteologia asetti keskiöön armon, evankeliumin Jumalan rakkaudesta sekä ihmisen vastauksen siihen. Häringin teologia korosti pyhyydessä kasvamista ja onnistui yhdistämään moraalin, hengellisyyden, Raamatun ja sakramentit. Se oli raikas tuulahdus tuon ajan moraaliteologiassa, ja Curran yhtyi tähän linjaan, samoin kuin monet muut. Häring oli 1960-luvun johtavia katolisia moraaliteologeja, mutta myöhemmin hänestä on Curranin tavoin – pitkälti samoista syistä – tullut katolisessa teologiassa persona non grata.

1960-70-luvuilla Curran alkoi Häringin tavoin kyseenalaistaa kirkon perinteisiä moraaliopetuksia. Joissain tapauksissa hän oli ensimmäinen, joka kritisoi pitkään hyväksyttyjä moraaliteologisia käsityksiä. Hän pyrki tuomaan esille humaanisempaa asennetta, joka ymmärsi tosielämän haasteita. Toisaalta joissain kannanotoissaan – esimerkiksi koskien ehkäisyä ja homoseksiä – hän alkoi astua pitkän ja vankan tradition varpaille.

Laajempaan julkisuuteen Curran nousi vuonna 1968 johtaessaan yhdysvaltalaisten teologien kritiikkiä Paavali VI:n syntyvyyden sääntelyä koskevaa Humanae vitae -kiertokirjettä (1968) kohtaan. Curran ja joukko muita katolisia teologeja julkaisivat heti ensyklikan ilmestymisen jälkeen lausunnon, jonka mukaan katolilainen voi olla eri mieltä opetusviran kanssa ei-erehtymättömistä opetuksista ja pitää ehkäisyä joissain tapauksissa sallittuna. Tämä oli osa laajempaa, kansainvälistä liikettä, jonka seurauksena laajat katolilaisten joukot asettuivat vastustamaan kirkon opetusta. Sanotaan, että kiertokirjeen saama kohtelu oli niin julmaa, että julkisesti nöyryytetty paavi päätti sen jälkeen pysyä vaiti ja jättää jälkipyykin tuleville paaveille.

Vuoden 1968 tapahtumien johdosta Curran myös yritettiin ensimmäistä kertaa potkia pihalle Catholic University of Americasta, mutta kollegoiden ja opiskelijoiden lakkoilu ja mielenosoitukset saivat yliopiston pyörtämään kantansa. Curranista tuli enenevässä määrin symboli: joillekin hänestä tuli akateemisen vapauden ja omantunnon sekä liberaalin katolisuuden sankari. Toisaalta vastustajilleen Curranista tuli kaiken sen henkilöitymä, mikä kirkossa on 60-luvulta alkaen mennyt pieleen.

Küng, Curran ja Ratzinger

Sveitsiläinen 1960-luvun tähtiteologi Hans Küng menetti oikeutensa opettaa katolista teologiaa vuonna 1979, kun hän oli tahallaan rikkonut Uskonopin kongregaation käskyä olla kirjoittamatta enää julkisesti paavin erehtymättömyydestä. Curran ja monet muut teologit allekirjoittivat tuolloin lausunnon, jossa Vatikaania vastaan todettiin, että kyllä Küng on aivan vastuullinen katolinen teologi. Seitsemän vuotta myöhemmin Curran koki itse saman kohtalon.

Miesten välillä vaikuttaa kuitenkin olevan asenne-ero. Küngin tapoihin on kuulunut tehdä selväksi, kuinka väärässä opetusvirka hänen mielestään on, eikä hän ole karttanut henkilökohtaista polemiikkia. Curran taas kirjoittaa kunnioittavammin, ei hyökkää henkilöitä vastaan vaan pitäytyy asioissa. Dialogissaan Uskonopin kongregaation kanssa Curran oli valmis lopettamaan seksuaalimoraalin opettamisen ja keskittymään kokonaan sosiaalietiikkaan tai kirkon yhteiskunnalliseen opetukseen.

Kompromissiehdotus ei kuitenkaan lopulta mennyt läpi. Uskonopin kongregaation antaman vastauksen mukaan katolista teologiaa ei voi katolisessa instituutiossa opettaa henkilö, joka julkisesti vastustaa kirkon opetusta. Se viittaa katolisen teologian ”orgaaniseen ykseyteen”, joka riippuu sekä sisällöllisesti että metodisesti myös uskollisuudesta kirkon opetusviralle.

Erään tulkinnan mukaan Curranista haluttiin tehdä esimerkki, niin kuin Leonardo Boffista vapautuksen teologeille ja Jacques Dupuis’sta uskontoteologeille. Taustalla oli pastoraalinen kompromissiratkaisu: parempi sekin kuin 1500-lukulainen inkvisitio, jossa melkein kaikkia tutkitaan, tai toinen ääripää, jossa kaikkien annetaan sanoa mitä tahansa. Erityisesti seksuaalimoraalisen opin suhteen kirkolla oli – ja on yhä – vastassaan laajamittaisen vastarinnan ongelma. Mikäli Uskonopin kongregaatio siis halusi antaa seksuaalimoraalia koskevan viestin teologeille, niin Curran oli luonteva valinta.

Joseph Ratzinger

Itse kiinnostuin Curranista ikään kuin aidan toiselta puolelta, sillä Curranin tapauksessa Uskonopin kongregaation prefektinä toimi Joseph Ratzinger, myöhempi paavi Benedictus XVI, jonka elämäkertoja ja kirjoja olen väitöskirjatyöni takia lukenut paljon. Curranin ja Ratzingerin kirjeenvaihdosta sekä eeppisestä kohtaamisesta Vatikaanissa vuonna 1986 mainitaan Ratzinger-elämäkerroissa, mutta halusin lukea myös Curranin oman ensimmäisessä persoonassa kerrotun version. Siksi alun perin tilasin Curranin kirjan.

Curranin ja Ratzingerin erimielisyys ei koskenut sitä, etteikö katolilainen voisi joissain tilanteissa käyttää ehkäisyä ja olla silti ”hyvä katolilainen”. Erimielisyys koski pikemmin katolisen teologin oikeutta julkiseen toisinajatteluun sekä erottelua erehtymättömien ja ei-erehtymättömien opetusten välillä. Curran esiintyi katolisena teologina mutta torjui julkisesti monia painavia katolisia oppeja. Hän puolustautui sillä, että hänen toisinajattelunsa koski vain ei-niin-keskeisiä, ei-erehtymättömiä opetuksia, joissa opetus voi muuttua.

Ratzinger torjui tällaisen minimalismin, jossa uskollisuus rajoitetaan vain ns. erehtymättömiin oppeihin: Raamatussa ja traditiossa on myös oppeja, mm. juuri seksuaalimoraalin alalla, jotka ovat luovuttamattomia ja definitiivisiä, vaikkei niitä olisikaan erikseen määritelty erehtymättömiksi. Lisäksi vastauksessaan Curranille Uskonopin kongregaatio (Ratzingerin allekirjoituksella) huomautti, että Curran on vastustanut myös definitiivisinä pidettyjä oppeja, kuten avioliiton purkamattomuutta (jonka kirkko määritteli Trenton kirkolliskokouksessa). Aborttia koskien se huomautti, että Vatikaani II kutsui sitä vuosituhantisen tradition mukaisesti ”sanomattomaksi rikokseksi”, minkä valossa on vaikea ajatella, että kyseessä olisi pelkkä ei-erehtymätön sivuseikka.

Jos katolinen teologi ei jossain kohdassa pysty yhtymään kirkon opetukseen, hänen tulisi käsitellä asia hiljaisuudessa rukouksen ja nöyryyden hengessä, ei julkisella mediakampanjalla, joka heikentää kirkon ääntä ja hämmentää yksinkertaisia uskovia. Omia hypoteeseja voi esittää sopivilla akateemisilla ja kirkollisilla foorumeilla, mutta Curranin ja kumppanien tapauksessa vaikutti siltä, että teologit olivat anastaneet piispojen opetusviran ja tehneet sen mitättömäksi.

Curran, Ratzinger ja Johannes Paavali II

Mitä sitten tapahtui, kun Curran ja Ratzinger kohtasivat Vatikaanissa vuonna 1986? Tapaaminen oli paikoin jännitteinen mutta päättyi hyvässä hengessä yhteiseen rukoukseen.

Curran oli ottanut tapaamiseen mukaan Bernhard Häringin, joka aluksi pyysi saada lukea paperin siitä, kuinka hänen mielestään Uskonopin kongregaatio (aiemmin Pyhä virasto tai Pyhä roomalainen inkvisitio) on pitkin vuosisatoja itse syyllistynyt ”toisinajatteluun” suhteessa kirkon autenttiseen kantaan ja joutunut sittemmin myöntämään virheensä. Tämän jälkeen Curran kysyi Ratzingerilta, miksi vain häntä syytetään, vaikka lukuisat muut teologit edustavat samoja kantoja. Ratzinger totesi, että kyse on nyt Curranista ja kysyi, haluaisiko Curran ilmiantaa jonkun muun tutkittavaksi.

Sitten keskusteltiin julkisen toisinajattelun oikeutuksesta. Ratzingerin sihteeri totesi, että jos hän itse olisi toisinajattelija, hän ei voisi toimia virassaan vaan menisi tavalliseksi seurakuntapapiksi. Curran sanoi tämän olleen valtava loukkaus seurakuntapappeja kohtaan. Sitten Ratzinger toppuutteli tilannetta ja sanoi, että olisi itse mieluummin tavallinen seurakuntapappi, jos voisi. Curran ehdotti lopuksi yhteistä rukousta, ja Ratzinger suostui johtamaan loppurukouksen.

Johannes Paavali II

Jälkeenpäin Curran kertoo kuulleensa toiselta henkilöltä, että Ratzinger olisi sanonut Curranin tapauksen olleen hänen uransa vaikein ja että se otettiin lopulta pois hänen käsistään. Onkin mahdollista, että Ratzingeria ratkaisevammassa asemassa Curranin ”tuomitsemisessa” oli paavi Johannes Paavali II, jolle kirkon seksuaalimoraalin puolustaminen oli merkittävä projekti. Hahmottelemassaan ruumiin teologiassa puolalainen paavi esitteli personalistisemman kokonaiskäsityksen avioliiton ja seksuaalisuuden teologiasta, joka pyrki täydentämään Paavali VI:n (Humanae vitae) ehkä liian neoskolastista lähestymistapaa.

Curranin mielestä Johannes Paavali II:n seksuaalimoraali jäi tosin edelleen liiaksi kiinni luonnonlakiajatteluun ja biologisen aktin absolutisoimiseen. Curran korostaa, että moraalia koskettavat päätökset ovat kokonaisvaltaisia, syvästi inhimillisiä ratkaisuja, ja niitä tehdessä tulee ajatella mm. vastuullisuutta ja sitä, mikä on parasta persoonan ja suhteen kannalta (relation-responsibility model).

Katolisessa yhteiskuntaopetuksessa on Curranin mukaan voittopuolisesti siirrytty staattisesta, järkeä, luonnonlakia ja ikuista järjestystä painottavasta käsityksestä historialliseen tietoisuuteen, personalismiin sekä suhdetta ja vastuuta painottavaan eettiseen malliin. Curranin arvio Johannes Paavali II:sta onkin pääosin myönteinen yhteiskunnallisen opetuksen alalla.

Lopuksi: Jola lojalna, Jola nielojalna

Puolaksi on olemassa kielivoimisteluloru: Jola lojalna, Jola nielojalna. Siinä pohditaan, onko Jola (tytön nimi) lojaali vai epälojaali. Toistapa se kymmenen kertaa nopeasti putkeen. Sovelletaan tätä Curraniin. Adjektiivin pääte pitää muuttaa maskuliiniseksi. Curran lojalny, Curran nielojalny. Oliko vai eikö? Riippuu mistä roikkuu.

Charles Curran

Charles Curran

Kun joku ehdotti Curranille uuden ”Amerikkalaisen katolisen kirkon” perustamista, Curran sanoi sen olevan viimeinen asia, johon hän ryhtyisi. Protestantti saattaa perustaa uuden kirkon, kun on eri mieltä kirkkonsa johdon kanssa, mutta katolilainen pyrkii kirkon uudistukseen sen sisällä. Tässä mielessä Curran pysyi kirkolleen lojaalina katolilaisena. Hän osallistuu kertomansa mukaan päivittäiseen eukaristiaan seurakunnassaan ja johtaa välillä eukaristian viettoa muutaman yhteisön kanssa. Ja vaikka muistelmien kirjoittamisen aikaan Ratzinger oli juuri valittu paaviksi, mikä oli Curranille pettymys, hän totesi kunnioittavansa ja rakastavansa paavia ja rukoilevansa hänen puolestaan päivittäin.

Onkin epäilemättä parempi, että joidenkin kirkon opetusten kanssa eri mieltä oleva katolilainen pysyy kirkon yhteydessä ja säilyttää rukouselämänsä ja pyrkimyksen pyhyyteen, kuin että hän jättäisi koko kristillisen elämän sikseen. Toisaalta ei ole vaikeaa keksiä Currania lojaalimpia tapoja olla toisinajattelija. Kannattaako omaa toisinajatteluaan kampanjoida julkisesti, ja vielä uskollisuuden nimissä? Entä jos Curranin seksuaalieettiset kannanotot ovatkin avanneet ovia monien moraaliselle rappiolle? On epäilemättä vilpittömiä toisinajattelijoita, joita tulee rohkaista pysymään kirkossa, mutta on myös paljon vähemmän vilpittömiä sieluja, jotka tarttuvat mieluusti helppoon tekosyyhyn voidakseen toteuttaa itsekkäitä halujaan. Kannattaisiko nämä asiat jättää ratkaistaviksi ripputuolien ritilöiden taakse?

Oma lukukokemukseni Curranin kirjasta oli pääosin myönteinen. Monet yksityiskohdat herättivät arvostusta, toiset vierastusta. Outouksiin kuului mm. se, että Curran käyttää Jumalasta feminiinistä pronominia she, mikä on kuulemma inclusive languageCurran lojalna, Curran nielojalna?

Toisaalta usein ajattelin jotain tämäntyyppistä: ”Tämä kaveri kyllä tuntee moraaliteologian maailman, tältä tyypiltä voi oppia todella paljon.” Samoin koin, kun aikanaan luin toista kuuluisaa toisinajattelijaa, Heikki Räisästä: ”Tämä kaveri todella tuntee Raamatun, tältä tyypiltä voi oppia paljon.” Osmo Tiililäkin sanoikin kuuluisasti: ”Lukekaa harhaoppisia, heiltä oppii eniten.”

Ehkei eniten, mutta paljon voi oppia. Kannatti tämäkin kirja lukea. Sai taas aihetta pohtia mm. omaakin lojaaliuttaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s