EETU MANNINEN

Tänä syksynä Yle näytti TV1-kanavalla BBC:n tuottaman brittiläisen TV-sarjan Broken (suom. Särkynyt enkeli), joka kertoo katolisesta papista isä Michael Kerriganista (Sean Bean), joka kohtaa seurakunnassaan hyvin vaikeita elämäntilanteita ja kärsii itsekin lapsuutensa traumaattisista kokemuksista.

Broken kuvaa visuaalisesti kauniisti seurakuntalaistensa hyvinvoinnille omistautuneen papin raskasta raatamista. Sarjan on käsikirjoittanut yhteiskunnallisesta otteestaan tunnettu Jimmy McGovern, ja isä Kerriganin lauman jäsenten maalliset ongelmat kuvastavatkin usein sikäläisen yhteiskunnan ongelmakohtia. Sielunhoitotyön lisäksi sarjassa esitetään toistuvasti päähenkilöä viettämässä messua, ja sarjan syvällisin hengellinen pointtikin liittyy juuri eukaristian konsekroimiseen.

Messun viettämisen runsas kuvaaminen asettaa tunnelmallisen kirkon ja siellä vietetyn kauniin liturgian voimakkaaseen kontrastiin ympäröivän todellisuuden ja sen kurjuuden kanssa, mikä on mielestäni yksi sarjan suurimmista taiteellisista ansioista (toki myös näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia). Brokenin toinen kantava teema ja ansio on, että se muistuttaa siitä, että myös papit ovat ihmisiä, jotka voivat joutua kantamaan kovaakin henkistä taakkaa.

Kuitenkin sarjan isoimpana miinuksena on, että se epäonnistuu uskottavana kuvauksena katolisen papin sielunmaisemasta. Vaikka isä Kerrigan aidosti välittää seurakuntalaisistaan ja tekee uutterasti kirkollista työtään, hänen ajatuksensa ja asenteensa eivät usein ole kovinkaan katolisia. Ongelmatilanteissa katoliset opit ja periaatteet joutuvat nimittäin poikkeuksetta nopeasti väistymään. (Varoitus: tästä eteenpäin luvassa juonipaljastuksia!)

Eräässä saarnassaan isä Kerrigan esimerkiksi haaveilee naispappeudesta ja naispaavista ja vihjaa naispappeuden vastustamisen johtuvan vain vanhojen setien pelosta naisia kohtaan. Eräässä hyvin hämmentävässä kohtauksessa hän myös yllyttää saarnassaan kuulijoitaan hakkaamaan alueen peliautomaatit mäsäksi, minkä jälkeen seurakuntalaiset lähtevät lekat kourassa innolla toimeen. Koko episodi esitetään täysin ongelmattomassa valossa, eikä tästä tullut isä Kerriganille tai hänen laumalleen minkäänlaisia seurauksia.

Moraalisia dilemmoja

Kuten sanoin, edellä kuvaamaani peliautomaattikohtausta ei esitetä moraalisena ongelmana (vaikka siihen olisi kyllä mielestäni ollut aihetta: ilkivalta vs. pelikoneiden turmeleva vaikutus, ym.), mutta tämä ei kuvaa sarjan yleistä linjaa. Brokenin tarinankerronnan kulmakivi on nimittäin papin työssään kohtaamat vaikeat tilanteet ja moraaliset ongelmat.

Esimerkiksi edellä kerrottu pelikonekohtaus liittyy tapaukseen, jossa peliriippuvuudellaan elämänsä pilannut nainen ilmoittaa isä Kerriganille aikovansa tehdä itsemurhan. Yrittäessään estää tätä tapahtumasta isä Kerrigan joutuu dilemman eteen: rikkoako rippisalaisuus estääkseen seurakuntalaista tekemästä itsemurhaa? Kuten aiemmin vihjasin, rippisalaisuus on nopeasti helisemässä, mutta sen rikkominen ei loppujen lopuksi edes estänyt suunniteltua itsemurhaa toteutumasta.

Sarjassa papille pitkäaikaisimman omantunnon kriisin tuottaa kuitenkin erään hurskaan seurakuntalaisen Helen Oyenusin (Muna Otaru) pojan Vernonin (Jerome Holder) kuolema. Eräänä iltana henkisesti sairas Vernon saa kohtauksen ja on kotonaan veitsi kurkulla. Hätääntynyt äiti soittaa isä Kerriganille, mutta puhelu menee vastaajaan. Jättämässään viestissä rouva Oyenusi kertoo, että Vernonilla on taas kohtaus ja pyytää pappia puhumaan hänelle (mainitsematta kuitenkaan tarkemmin, mistä on kyse, että asia on kiireellinen ja että tilanne on mahdollisesti hengenvaarallinen).

Isä Kerrigan kuulee viestin, mutta rättiväsyneenä päättää mennä nukkumaan ja palata asiaan myöhemmin. Tilanne johtaa kuitenkin siihen, että poliisit tulevat paikalle ja ampuvat Vernonin kuoliaaksi. Tämä saa isä Kerriganin potemaan ankaraa syyllisyydentunnetta: olisiko hän voinut saada tragedian estettyä vastaamalla rouva Oyenusin viestiin?

Tämä kuolemantapaus koituu moraaliseksi dilemmaksi myös eräälle tilanteessa mukana olleelle isä Kerriganin seurakuntaan kuuluvalle poliisille (Mark Stanley): kertoako totuus poliisien tekemästä nuoren pojan kuolemaan johtaneesta virkavirheestä, mikä johtaisi työtovereiden vihan kohteeksi joutumiseen ja mahdolliseen työpaikan menetykseen, vai pitääkö asia omana tietonaan ja näin turvata perheensä toimeentulo?

Isä Kerriganin turha homodilemma

Kuten kaikissa katolisuutta käsittelevissä sarjoissa nykyään, myös tässä käsitellään kahta pinnalla olevaa aihetta: pedofiliaa ja homoseksuaalisuutta. Edellä mainittu tulee esille lyhyesti, teennäisesti ja pakkopullan omaisesti: isä Kerriganin pappisopettaja oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväksi hänen ollessaan lapsi. Eräässä kohtauksessa isä Kerrigan etsii hyväksikäyttäjänsä käsiinsä ja tivaa häntä tunnustamaan tekonsa.

Kohtauksessa tämä eläköitynyt pappi esittää puolusteluja (pojathan tykkäsivät siitä, jne.) ja kieltää tehneensä mitään väärää. Mitään varsinaista merkitystä juonen kannalta tällä yksityiskohdalla ei kuitenkaan ole, sillä isä Kerrigan kärsii muistakin lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvistä traumoista (hassua kyllä, jopa enemmän kuin hyväksikäytöstä, mikä korostaa tämän aiheen päälle liimattua olemusta tässä sarjassa).

Jälkimmäinen edellä mainituista teemoista ei myöskään nouse juonen kannalta olennaisen tärkeään asemaan, mutta sille omistetaan kokonainen jakso tästä kuusi jaksoa käsittävästä sarjasta. Rouva Oyenusin veli Daniel Martin (Danny Sapani) tulee poikansa menettäneen sisarensa tueksi, ja hänen poikansa pilkkaavat samalla kadulla asuvaa homoseksuaalia Karl McKennaa (Ned Dennehy). McKenna vaatii poikien isältä anteeksipyyntöä, mutta Martin kieltäytyy tylysti ja tästä syntyneen riidan päätteeksi lyö tätä halveksimaansa homoseksuaalista miestä.

McKenna nostaa Martinia vastaan kanteen viharikoksesta, mutta tämä itsepäinen homovihaaja ei vieläkään halua pyytää anteeksi, vaikka voisi sillä tavalla saada koko asian sovittua. Tässä kohtaa ohjelma esittää katolisen uskon hyvin oudossa valossa. Tilanne nimittäin muodostaa isä Kerriganille ongelman, jossa kirkon oppi mukamas estää häntä tuomitsemasta tämän halveksuntaansa ja väkivaltaista käytöstään katumattoman katolilaisen käytöstä samalla kun hän havaitsee tässä kirkon moraaliopetusta kritisoivassa homoseksuaalissa huomattavasti enemmän kristillisiä hyveitä.

Ohjelmassa tälle katoliselle papille tai kiistan katoliselle osapuolelle ei juolahda mieleenkään, että vaikka katolisella kirkolla on kielteinen kanta homoseksiin, se ei millään tavalla oikeuta kohtelemaan homoseksuaaleja huonosti (katso aiheeseen liittyen taannoinen artikkelini).

Jakson lopuksi isä Kerrigan käy tunnustamassa McKennalle, joka antoi riidan anteeksi siitä huolimatta, ettei koskaan saanut anteeksipyyntöä, että hänen käytöksensä on paljon kristillisempää kuin hänen kiistakumppaninsa. Vastauksena tähän pappi saa kuulla suorat sanat siitä, että hän tunnustaa tämän yksityisesti eikä julkisesti tai kerro asiasta piispalleen tai paaville. Jakso loppuu isä Kerriganin tuijottaessa ahdistuneena tyhjyyteen, ikään kuin hän olisi saanut kuulla jotain oikeinkin merkittävää tai syvällistä. Ikään kuin katolinen kirkko opettaisi, ettei homoseksuaali voisi toimia moraalisesti oikein tai kristillisesti.

Arvottomuus pyhän sakramentin äärellä

Brokenissa isä Kerrigan joutuu kohtaamaan paljon inhimillistä kurjuutta, mutta kuten mainitsin, hän kärsii myös menneisyyteensä kuuluvista traumoista. Tämä ilmenee ohjelmassa siten, että aina kun hän on lausumassa ehtoollisen asetussanoja, hänen mieleensä tulee takautumia hänen synkästä menneisyydestään. Tämä tekee eukaristian viettämisestä isä Kerriganille joka kerta suuren koettelemuksen. Hänet esitetäänkin usein rukoilemassa ennen messua krusifiksin ääressä, että voisi viettää messun ilman näitä tuskallisia takaumia.

Viimeisessä jaksossa hän selittää ystävälleen isä Peter Flahertylle (Adrian Dunbar) että nämä väläykset hänen syntisyydestään ja kurjuudestaan saavat hänet tuntemaan itsensä arvottomaksi tämän pyhän sakramentin äärellä, minkä vuoksi hän aikoo jättää pappeuden. Sarja kuitenkin loppuu onnellisesti, kun viimeisekseen tarkoittamassaan messussa isä Kerrigan ei enää saakaan takaumia ja hänen seurakuntalaisensa tulevat kiittämään häntä hänen hyvästä työstään.

Tätä yllättävää käännettä parempaan ei avata, joten katsoja jää omien tulkintojensa varaan. Ensinnäkin on syytä huomata, että vaikka sarjan asenne joitain katolisen uskon epämuodikkaita aspekteja (esim. naispappeuden ja homoseksin vastustaminen) kohtaan on kriittinen, se kuvaa itse uskonnon positiivisessa valossa. Vaikeuksista huolimatta Jumalan olemassaoloa ei kyseenalaisteta, eikä isä Kerriganin päätös luopua pappeudesta johdu hänen uskonsa horjumisesta.

En siis pidä mitenkään poissuljettuna ajatusta, että ohjelma vihjaa tämän positiivisen käänteen olevan merkki jumalallisesta avusta. Mikäli näin on, kyseessä on mielestäni arvokas teologinen pointti: omassa itsessään omien heikkouksien ja menneiden syntien kanssa kaikki ihmiset, myös papit, ovat arvottomia olemaan osallisia Kristuksen ruumiin ja veren sakramentista, mutta kaikesta huolimatta Jumalan armo mahdollistaa tämän. Tämä oivallus on mielestäni enemmän kuin sopiva lopetus sarjalle, jonka henkilöt kokevat todella rankkoja asioita, mutta eivät siltikään menetä uskoaan Jumalaan.

Lopuksi

Edellä olen esittänyt sekä Brokenin hyviä että sen huonoja puolia. Kaikesta kritiikistä huolimatta sanoisin, että katselukokemus oli oikein positiivinen: nykyajan sekulaarissa kontekstissa on hyvä näyttää ihmisille, että vaikka elämä on kovaa, uskolla on tarjota siihen syvällisempi ulottuvuus, joka voi kantaa vaikeidenkin aikojen läpi. Sarjan visuaalisesti kauniit kuvaukset katolisesta liturgiasta voivat myös auttaa ihmisiä näkemään, että sen sijaan että messu olisi tylsää pönötystä, se voi olla hoitava ja ravitseva kokemus hektisen arjen keskellä.

Broken on siis TV-sarjalöytö, josta voi monessa suhteessa iloita. Toki jäin vielä odottamaan katolista uskoa luontevasti sisältäpäin tarkastelevaa laadukasta draamaa, mutta länsimaiden maallistuneille kasvateille tekee varmasti hyvää nähdä tämäkin kuvaus katolisen papin väsymättömästä työstä ja uhrautuvaisuudesta seurakuntalaistensa hyväksi.