Kaikki synnit 2: Kannatti vilikasta, mutta entä se omatunto… ?

EMIL ANTON

Kaikki synnit: 2. kauden juliste. Kuva: Wikipedia

Kaikki synnit -sarjan toinen tuotantokausi julkaistiin lokakuussa 2020 Elisa Viihde -suoratoistopalvelussa, ja se jo on saanut oikeutetusti paljon huomiota osakseen. Sitä on laajasti pidetty (blogikollega Joonan eilen arvioimaa) ensimmäistä tuotantokautta parempana.

Katsottuani molemmat tuotantokaudet ja luettuani kaikki löytämäni nettiarvostelut yhdyn tähän toisen tuotantokauden ylistykseen: ”loppuhuipennus menee totaalisesti ihon alle. Käsikirjoitus onnistuu yllättämään ja vetämään maton katsojan jalkojen alta. – – [E]lämän suuret kysymykset tulevat niin iholle, ettei moista ole hetkeen nähty.”

Toisen tuotantokauden yllätyksenä on se, että siinä siirrytään 15 vuotta ajassa taaksepäin vuoteen 1999, jolloin valmistaudutaan vuosituhannen vaihteeseen (ja ellei maailmanloppuun niin kenties jonkinlaiseen aivan uuteen aikakauteen). Poliisien ja lestadiolaisen yrittäjäperheen ohella näkyvässä roolissa on aika hauska feministis-karismaattis-uushenkinen lahko. Juonen ytimessä on varjakkalaisen avioparin mystinen kuolema. Asiaa tutkivan poliisin eli Ritolan (Matti Ristinen) vaimolla on ollut pariskuntaan salainen ryhmäseksisuhde.

Paikkana on siis edelleen fiktiivinen Varjakka; sarjaa kuvattiin oikeasti Haukiputaalla, Oulussa, Lumijoella, Limingassa ja Oulunsalossa. Varjakan kirkko on tosiasiassa Lumijoen kirkko. Näille seuduille voisi siis joskus järjestää Kaikki synnit -pyhiinvaelluksen tai teemamatkan (ilmoittaudu mukaan kommenttiboksissa!).

En kuitenkaan aio yksipuolisesti fanittaa sarjaa tässä arviossa. Pidin sarjaa rikosdraamana erinomaisena allekirjoitan kiitokset isojen asioiden koskettavasta käsittelystä, mutta moraalis-maailmankatsomuksellisesti en ollut sarjaan ollenkaan tyytyväinen. Seuraavassa avaan tätä kritiikkiäni hieman tarkemmin.

Pornosarja

Aivan ensimmäiseksi pitää sanoa, mikä molemmissa tuotantokausissa oli kaikkein vastenmielisintä. Sanon tämän heti kättelyssä harvinaisen selvästi siksi, että melkein kukaan muu ei sitä kuitenkaan tee – tiedän edustavani tässä kannassa vähemmistöä. Joona kyllä sanoi sen jo kauniisti arviossaan ensimmäisestä tuotantokaudesta, kun hän kirjoitti puhtauden tai siveyden hyveen arvosta, ja yhdyn täysin siihen.

Haluan kuitenkin sanoa asian vielä vahvemmin. Sarjan seksikohtaukset olivat suoranaista pornoa ja täysin moraalittomia. Tiedetään: moinenhan on jo aivan yleistä eikä tämä sarja ole mikään poikkeus. Olkoon niin ja sovellettakoon sanojani saman tien muihinkin sarjoihin ja leffoihin: kenenkään käsikirjoittajan ei pitäisi käsikirjoittaa, kenenkään tuottajan tuottaa, kenenkään ohjaajan ohjata, kenenkään näyttelijän näytellä eikä kenenkään katsojan katsoa (tai joutua katsomaan) tällaisia seksikohtauksia.

Minusta on aivan järkyttävää, että tällainen materiaali voi olla K-12. Lisäksi mietin, kuinka tällaisiin kohtauksiin osallistuvat näyttelijät, joilla on puolisot ja vaikkapa teini-ikäisiä lapsia, voivat katsoa sarjaa kotona yhdessä perheensä kanssa – ja jos eivät voi (näiden kohtausten osalta), niin mistä se kertoo?

Olen sikäli melkein lestadiolainen, että minulla ei ole televisiota eikä Netflixiä, ja Elisa Viihteenkin sain vain kuukaudeksi ilmaiseen koekäyttöön. Katsoin kaikki Indiana Jonesit ja Kaikki synnit, ja vaikka edelliset olivat jälkimmäisiin verrattuina surkeita, niin ”seksikohtausten” (jos niitä sellaisiksi voi kutsua) osalta Indyt olivat kauniin puhdas tuulahdus 1980-luvulta – ”Oh, Venice!” Indiana Jones -leffat ovat hieno esimerkki siitä, miten leffassa voi ilmaista, että päädyttiin petiin – saastuttamatta näyttelijöiden, kuvaajien ja katsojien sieluja.

Maailmankatsomuskysymys

Tämä on moraali- ja maailmankatsomuskysymys. Sarjan toisellakin tuotantokaudella ”pillu pyörittää maailmaa”, ja katsojaa ohjataan päähenkilön mukana myöntämään, että jokaisella on omat halunsa ja tarpeensa ja etteivät tällaiset aikuisten asiat kuulu kenellekään muulle. Tämä on aivan väärin: seksuaalinen moraalittomuus satuttaa syvästi ja oikeutetusti siitä kärsiviä perheenjäseniä, mahdollisesti myös laajempaa lähipiiriä. Tämä tulee kyllä itse asiassa hyvin selvästi ja kipeästi esiin sarjan pääjuonessa. Johtopäätökset jäävät kuitenkin katsojan vastuulle.

Kaikki synnit. Kuvakaappaus trailerista

Sarjasta saamaani maailmankatsomuksellista vaikutelmaa valaisi ja vahvisti eräästä lehtijutusta lukemani tieto, että käsikirjoittaja Merja Aakko on ”ateisti-agnostikko”. Onkin tärkeää tajuta, että rikosdraama ei synny maailmankatsomuksellisessa tyhjiössä, varsinkaan silloin, kun se käsittelee elämän ja uskonnon isoja kysymyksiä. Käsikirjoittajien oma katsomus tulee vähintään rivien välistä läpi. Ei siis kannata yhtään ajatella, että kyseessä olisi objektiivinen lestadiolaisuuden tai uskonnon kuvaus.

Toinen käsikirjoittaja Mika Ronkainen toteaa Suomen Kuvalehden jutussa, että usko on ”yksityinen asia, mutta järjestäytynyt uskonto ei, koska siinä on aina kysymys vallankäytöstä”, ja että uskontojen ”ytimessä on usein seksuaalisuuden kontrolli”. Ylen jutussa Ronkainen puolestaan sanoo, että toinen tuotantokausi käsittelee ”sukupuolten välistä sotaa”. Nämä kommentit paljastavat hyvin sarjan maailmankatsomukselliset taustaoletukset, jotka ovat mielestäni – miten sen nyt sanoisi – vääriä, haitallisia, metsässä, pielessä.

Ensinnäkään uskontojen ”ytimessä” ei ole juuri koskaan seksuaalisuuden kontrolli: esim. lestadiolaisuuden ja kristinuskon ytimessä on evankeliumi (”kaikki synnit anteeksi!”). Seuraavilla kehillä ovat sitten vaikkapa rakkaus ja anteeksianto, käsitykset Kristuksesta, kolminaisuudesta, kirkosta/seurakunnasta, uskonnonharjoittaminen (rukous yms.) jne. Seksuaalisuuden kontrolli liittyy toki uskontoihin ja kulttuureihin yleensäkin, mutta vain ko. kontrollin menettäneen mielessä tämä asia voi näyttäytyä perinteisempää kantaa edustavien uskontojen ydinasiana. Toiseksi on todella traagista, että joku ylipäätään puhuu ”sukupuolten välisestä sodasta” – sellaista ei todellakaan ole olemassa emmekä kaipaa, eikä sitä totisesti kannattaisi alkaa mielikuvienkaan tasolla luomaan (ne kun voivat helposti alkaa toteuttaa itseään…).

Jako yksityiseen uskoon (joka lienee ok) ja järjestäytyneeseen uskontoon (joka taas on epäilyttävää ”vallankäyttöä”) on myös harhaanjohtava ja aivan liian yksinkertaistava. Ei tarvita järjestäytynyttä uskontoa siihen, että uskomuksen X omaksuneet vanhemmat painostavat siihen myös lapsiaan: vallankäyttö voi kuulua myös yksityiseen uskoon. Toiseksi järjestäytyneessä uskonnossa on useimmiten kysymys ensisijaisesti aivan muusta kuin vallankäytöstä (nimittäin totuudesta, hengellisyydestä, traditiosta…).

Vallankäytöstä puhuvat usein ne, jotka itse näkevät maailman juuri tämän linssin läpi. Se on epäilyttävää muualla mutta jää huomiotta omassa toiminnassa. Eikö TV-sarjan käsikirjoittaminen ole vallankäyttöä? Totta kai sarjan käsikirjoittaminen on vallankäyttöä, ja tässä tapauksessa ko. valtaa on käytetty niin, etteivät Suomen lestadiolaiseen vähemmistöön kohdistuvat ennakkoluulot, iva ja syrjintä ainakaan vähene.

Plussaa

Minusta nämä kritiikit on tärkeää sanoa ääneen, koska liberaali sekulaarihumanismi usein vain oletetaan normatiiviseksi ja oikeaksi. Elämme kuitenkin pluralistisessa yhteiskunnassa, jossa on muitakin käsityksiä oikeasta ja väärästä. Katolilaisena olen sitä mieltä, että sarja on kirjoitettu sellaisesta maailmankatsomuksellisesta vinkkelistä, jossa ollaan valitettavasti hakoteillä. Siinä ei ymmärretä uskontoa sisältäpäin ja edistetään ihmisille haitallisia arvoja. Muuten erinomainen sarja olisi ollut vielä paljon parempi, jos se olisi selvästi tuonut esiin hyveen hyveellisyyden ja paheen pahuuden.

Tämä ei tarkoita sitä, että sarja ei olisi ollenkaan onnistunut tässä suhteessa. Vielä vähemmän se tarkoittaa sitä, että suhtautuisin käsikirjoittajiin tai näyttelijöihin vihamielisesti tai mitään sellaista. Päinvastoin. Sarjassa oli myös todella kauniita hyvyyden hetkiä ja voimakkaita paheen pahuuden paljastuksia.

Esimerkiksi Ritolan vaimon valheet viimeisessä jaksossa toivat oikein sydäntä raastavasti esille sen, kuinka syvästi väärin ja pahaa valehteleminen on. Arvostan myös Mika Ronkaisen asennetta käsikirjoittamiseen: ”Taiteilijana minua ei kiinnosta tehdä pintapuolista tai ohutta kamaa. Haluan rakentaa sisältöjä, jotka merkitsevät oikeasti jotakin.” Juuri näin. Ronkainen onnistui muuten erinomaisesti myös maisemallisessa tuotteistamisessaan: ”Kukaan ei ollut käyttänyt Oulun seudun lakeuksia kunnolla, ja lestadiolaisuus kuuluu siihen maisemaan.”

Lestadiolaisuuden kuvauksessa on puutteiden ohella myös onnistumisia. Kuten lestadiolaistaustainen Vuokko Ilola hienossa Vartija-lehden arviossa kirjoittaa, kuvaukset lestadiolaisesta poliisi- ja bisnesmaailmasta olivat todenmukaisia. Tykkäsin myös Ilolan tavoin kovasti nimismiehen (Ari Piispa) roolisuorituksesta ja seuraavasta dialogista, joka kiteyttää hienosti sen, miksi lestadiolaiset saavat anteeksi, jos eivät kaikkia syntejään, niin ainakin sen, että jättävät tämän(kin) sarjan katsomatta:

– Oot kattonu liikaa telekkaria.

– Kannattais sitä sinunki joskus vilikasta.

– Minä en sitä sontaluukkua kato.

– Niin, sehän kielletään siinä Isossa kirjassa.

– Älä nää poika pilikkaa! Minä säilytän mieluummin puhtaan omantunnon, kun joudun alttiiksi kaiken maailman houkutuksille.

4 comments

  1. Kiitos, Emil. Miksi videonikkareilla pitää olla aina tuo näkökulma kun tehdään lestadiolaisista jotain kuvausta? Raaka seksi myy nykyään, entäpä jos sitä ei otettaisi mukaan ihan joka asiaan? No, silloin voitaisiin pitää ”ahdistavan hyveellisenä”. En ole katsonut sarjaaa vielä (Elisaviihde on) enkä taida katsoakaan.

    Tykkää

  2. Kiitos, Emil! Oikealla tavalla suorapuheinen kirjoituksesi tavoitti paljon laajempiakin teemoja kuin pelkästään tämän sarjan! Ja hienosti olet sanoittanut monta asiaa tässä, oli ilo lukea.

    Tykkää

  3. Kiitos Emil hyvästä kirjoituksestasi. Maailmankatsomuksettoman / neutraalin objektiivisuuden tulokulmasta toimiminen on kovassa huudossa. Kuitenkaan sellaista ei ihmiselämän millään osa-alueella todellisuudessa missään ole, tietenkään. Siihen vedoten voi kuitenkin heppoisesti väittää olevansa ”normatiivisesti oikeassa”, kuten kirjoititkin. Samaa shokeeramisen tavoitetta ja halpaa yleisön kosiskelua on taiteen kentässä (kuvataiteet ja esim. teatteri) toteutettu valitettavasti lisääntyvästi jo vuosikymmeniä yhä populistisemmin ja suoraan sanoen nimenomaan epätaiteellisemmin. Eikö se juurikin ole taiteen DNA:ssa luoda alluusioita ja siten vaikuttaa luovia ajatusketjuja taiteen vastaanottajassa? Rautalankamallin läväyttäminen silmien eteen ei todellakaan ole taiteellinen ratkaisu. Se on halpa efekti. Toisaalta, ei mitään uutta auringon alla. Samanlainen degeneraatio tapahtui keisarillisen Rooman yhteiskunnassa juuri teatteritaiteen saralla. Kreikkalainen yhteiskunnallisesti kantaaottava taidemuoto surkastui pornoesityksiksi. Siksi Kirkko suhtautui pitkään nuivasti näyttelijän ammattiin.

    Tykkää

  4. Hyvä kritiikki ja hyviä kommentteja! Valitettavasti länsimainen ns. taide ja massaviihde ylittää tekopyhyyden jota se pilkkaa – ja aivan ylivoimaisesti… Pintasilauksena ja lähtökohtana on kyllä kaikki hienot aatteet ja julistukset ihmisoikeuksiin liittyen. Mutta kovaa ydintä on, että yleisöä, suuria massoja, medianäkyvyyttä saadaan, kriitikoita vedätetään ja lopulta ennenmuuta rahaa tehdään mitä karkeimmalla pornolla, rumimmalla kielenkäytölä ja mitä raaimmalla väkivallalla. Sitten sanotaan jotta oltaisiin uskottavia: sehän on taidetta! – ja kuten Andesenin sadussa sanomatta jää, ettei ”keisarilla ole vaatteita laisinkaan”.

    Globaalisti levitettävissä elokuvissa, peleissä ja nettiosivustoilla sallitaan ilmaisun- ja taiteellisen vapauden nimissä sellaista ruumiillista ja seksuaalista väkivaltaa ja sellaisia määriä, mikä ei ole ollut koskaan aikaisemmin eikä missään muussa kulttuurissa mahdollista.

    Olen ollut laitosteatterin koululaisille järjestämässä esityksessä, jossa esitys huipentui lapsinäyttelijän sanoihin: ”vedä vittu päähän” tai toisessa jossa ohjattiin katsojia kuorossa lausumaan kirosanoja tai kolmannessa joka oli yhtä väkivaltaista puukolla huitomista…

    Vanhan kirkon kriittiseen suhtautumiseen liittyen kannattaa muistaa, että kreikkalainen teatteri syntyi alunperin Dionysos-jumalan kultiksi (kuten myös olympian kisat Zeus-jumalan palvontaan).

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s