virka

Kasvavaa yhteyttä – mutta kenen kanssa?

Viikko sitten julkistettiin luterilais-katolinen oppikeskusteluraportti Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta. (Lataa virallinen versio englanniksi tästä. Käännös suomeksi ja saksaksi on tekeillä.) Kyseessä on teologisesti erittäin merkittävä dialogiraportti, johon on syytä molemmilla puolilla paneutua huolella.

kardinaali-kurt-koch-2015-saarna

Kardinaali Koch pyhän Henrikin katedraalissa

Dokumentti on tulosta lähes puhtaasti suomalaisesta työstä, mutta se on kirjoitettu englanniksi, jotta se toimisi pohjana laajemmalle ekumeeniselle keskustelulle sekä yhteiselle julistukselle. Se on jatketta oppikeskusteluille, joiden välittömin tavoite oli löytää ratkaisuja vanhojen oppituomioiden ongelmaan. Prosessin huomattavin askel oli Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (YJV, 1999), joka pyrki ylittämään aiemman käsityksen ratkaisevasta erimielisyydestä hyödyntäen ns. differentioidun konsensuksen menetelmää (ks. lopullinen ehdotus suomeksi tästä, englanniksi Vatikaanin sivuilla tästä, tai Emil Antonin esittely tästä).

Siinä missä YJV pureutui keskeiseen periaatteelliseen ongelmaan, Kasvavaa yhteyttä käsittelee laajempaa joukkoa kysymyksiä, jotka ovat ratkaisevia kirkollisen yhteyden (mukaan lukien ehtoollisyhteyden) mahdollisuuden kannalta. Taustalla on kardinaali Kurt Kochin vierailu Suomessa huhtikuussa 2015 ja hänen toiveensa, että saataisiin aikaan yhteinen julistus näistä kolmesta teemasta: kirkko-oppi, eukaristia eli ehtoollisen sakramentti sekä ordinoitu virka. Kasvavaa yhteyttä noudattaa samaa differentioidun konsensuksen menetelmää kuin YJV, mutta sisällöllisesti se on aiempaa kunnianhimoisempi: YJV oli pituudeltaan tuskin 30 pienehköä sivua, kun taas nyt julkistettu raportti on pituudeltaan yli 150 laajaa sivua täynnä teologisesti tuhtia tavaraa. Pituutta epäilemättä karsitaan, jos raportin pohjalta saadaan aikaan laajemmin hyväksyttävä yhteinen julistus.

Kasvavaa yhteyttä -raportti tulee mielestäni nähdä ensisijaisesti merkittävänä teologisena työnä. Vaikka se keskittyykin siihen, mikä näyttäisi olevan yhteistä, se ei kuitenkaan ole diplomaattinen julistus, vaan huolellisesti nootitettu ja teologisesti perusteltu tutkielma. Tämä on arvokasta ja tärkeää. Kummallakaan osapuolella ei normaalisti ole riittävästi aikaa ja osaamista toisen osapuolen teologian syvälliseen tutkiskeluun. Raportti helpottaa suuresti niiden työtä, jotka haluavat tarkemman kuvan toisen osapuolen opeista ja käytännöistä suhteessa omaan perinteeseen. (lisää…)

Mainokset

Luterilais-katolisen dialogin kulisseissa

Yhdysvaltalaisen luterilaisen pastorin Paul C. Empien (1909-1979) pieni kirja Lutherans & Catholics in Dialogue: Personal Notes for a Study (Philadelphia: Fortress Press 1981) on vaikuttavaa luettavaa siitä, mitä tapahtui, kun luterilaiset ja katolilaiset istuutuivat 400 vuoden mykkäkoulun jälkeen saman pöydän ääreen keskustelemaan sekä yhdistävistä että erottavista uskonasioista.

Ekumeeniset dialogit katolilaisten ja luterilaisten välillä alkoivat Vatikaanin II kirkolliskokouksen (1962-1965) seurauksena vuonna 1965, ja Paul Empie oli aluksi USA:n dialogiryhmän luterilainen puheenjohtaja. Kymmenessä vuodessa käsiteltiin uskontunnustuksia, sakramentteja, virkaa, opetusvirkaa, paaviutta ja erehtymättömyyttä, ja siinä missä ensimmäinen raportti 36-sivuinen, viimeinen oli jo 368-sivuinen.

Dialogiryhmän tuottamia asiakirjoja on julkaistu englanniksi otsikolla Lutherans and Catholics in Dialogue nyt jo 11 osaa, joista Paul Empie ehti olla mukana osissa 1-6. Valmiit asiakirjat eivät kuitenkaan paljasta sitä prosessia, jonka molemmat osapuolet ovat käyneet läpi päästäkseen julkaistuun lopputulokseen. Käsillä oleva kirjanen onkin siksi hyvin arvokas, että se päästää lukijan ikään kuin kärpäseksi kattoon ja kutsuvieraaksi kulisseihin. (lisää…)