EMIL ANTON

Mitä Espanja merkitsee sinulle? Tai mitä ylipäätään tiedät Espanjasta? Madrid, Barcelona, Kanariansaaret ja aurinkorannat? Jalkapallo, flamenco, härkätaistelut, viinit ja tapakset? Miguel de Cervantes, Salvador Dalí, Antoni Gaudí ja Pablo Picasso? Entä El Cid, Alfonso X Viisas tai Luis Candelas?

Innostuin aika lailla, kun huomasin, että näin pian Liisa Väisäsen kirjan Kaikki Italiani jälkeen on ilmestynyt jatko-osa nimeltä Enemmän Espanjaa: Matkoja maahan josta on moneksi (Kirjapaja 2018). Väisänen on tehnyt sen taas! Mahtavia matkavinkkejä ja kiehtovaa katolista kulttuurihistoriaa, tosin tietysti pakollisilla (nyt jo perinteisillä) lipsahduksilla höystettynä.

Espanja on Italian tavoin yksi Euroopan kauneimpia ja katolisimpia maita, jälkimmäistä ainakin historiallisesti. Espanjanhan oikeastaan perustivatkin Katolilaiset, 1400-luvun kuningaspari Ferdinand ja Isabella, Los Reyes Católicos.  Nykyespanjalaiset ovat kylläkin pääosin melko maallistuneita ja liberaaleja, muttei se, ”että ei ole samaa mieltä yhdestä uskon opista, ole riittävä syy erkaantua kirkon perinteestä”, niin kuin Väisänen espanjalaisia referoiden selittää (s. 54).

Espanjassa on maailman kolmanneksi suosituin matkailumaa, ja siellä on maailman kolmanneksi eniten Unescon listaamia maailmanperintökohteita. Katolisista kohteista suomalaisille tunnetuin lienee Santiagon pyhiinvaellusreitti, joita on itse asiassa monia erilaisia. Sen lisäksi on monia muita vähemmän tunnettuja katolisia kohteita, joista seuraavassa esittelen viisi mielestäni mielenkiintoisinta.

Espanjan katoliset kohteet

Aloitetaan yllä mainitusta eli Santiagon tien vähemmän tunnetuista reiteistä. Väisäsen suosikkeja Santiagon teistä ovat pohjoinen rannikkoreitti Camino del Norte ja Extremaduran läpi kulkeva Ruta de la Plata, jolla nähtävästi voi saada koirasta yksityisoppaan (s. 148). Näillä reiteillä saa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, mutta täytyy varautua pidempiin kävelymatkoihin ja vähäisempiin palveluihin.

Santiagon katedraalia vähemmän tunnettu katolinen kohde on Valencian katedraali, jossa sijaitsee, ”se oikea” graalin malja, tai ainakin ”todennäköisin kaikista Graalin maljoiksi väitetyistä” (s. 122). Tämä Jeesuksen käyttämäksi ehtoollismaljaksi väitetty esine on peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta, ja Pietari toi sen tarinan mukaan Antiokiasta Roomaan, mistä se on monien vaiheiden jälkeen kulkeutunut Valenciaan. Sisällissodan aikaan tavalliset kansalaiset siirtelivät sitä kodista toiseen.

Valenciasta siirrymme Asturian pääkaupungin Oviedon katedraaliin, jossa säilytetään puolestaan Jeesuksen kasvoliinaa. Tähän hikiliinaan Jeesuksen kasvot olisi kääritty ennen kuin hänet ympäröitiin (Torinon?) käärinliinalla. Torinon käärinliinan miehen kasvonpiirteet ja veriryhmä sopivat yhteen Oviedon hikiliinan kanssa. Radiohiiliajoitus on viitannut 600-lukuun, mutta samoin kuin Torinon tapauksessa, se on kyseenalaistettu kontaminaation takia. Väisänen korostaa aiheellisesti, että reliikit ovat joka tapauksessa arvokkaita ja ”tosia” sen perusteella, mikä merkitys niille on annettu.

Neljäs vähemmän tunnettu kohde on Toledo, Espanjan historiallinen pääkaupunki ja kirkollinen keskus. Väisänen oli vaikuttunut ensivisiitillään: ”En ollut uskoa silmiäni.” (s. 176) Kaupunki on jylhällä paikalla, muurit kohoavat vaikuttavina, ja katedraali on niin upea, että näkemistä riittää ”koko päiväksi”. Esimerkiksi kuuluisa taiteilija El Greco (k. 1614) teki päätyönsä Toledossa.

Viides ja viimeinen käymisen arvoinen kohde on Ávila, yli tuhannen metrin korkeudess sijaitseva kaupunki, jossa on koko Espanjan pisin suojamuuri – yhdeksän porttia, 87 vartiotornia, ja kaiken lisäksi muurit ovat säilyneet eheinä 1090-luvulta asti. Ávilassa toimi myös pahamaineinen inkvisiittori Tomás de Torquemada, mutta vielä paremmin se tunnetaan suuren naispyhimyksen, paljasjalkaisten karmeliittojen perustajan, Jeesuksen Teresan kaupunkina. Ávilan paikallisherkkukin on nimetty pyhän Teresan mukaan: yemas de Santa Teresa tehdään sokerista ja keltuaisista, ja maku saadaan kanelista ja sitruunamehusta.

Kömmähdyksiä ja lipsahduksia

Ávilasta alkavat valitettavasti myös kirjan kömmähdykset. Väisänen yrittää ensinnäkin tehdä Teresasta jonkinlaisen naispappeuden esitaistelijan, mitä hän ei tietenkään ollut. Hän ei myöskään ole yksi katolisen kirkon ”kolmestakymmenestä kirkkoisästä” (!), vaan yksi 36 kirkon opettajasta. Lännen kirkon kirkkoisien katsotaan yleensä loppuneen kirjassa muualla mainittuun Isidorus Sevillalaiseen, jonka hautapyhäkkö Leónissa on muuten kaupungin ”ihmeellisin nähtävyys” (s. 157).

Yksi kirjan mielenkiintoisista katolisista kuriositeeteista on espanjankielisten lempinimien Pepe ja Paco alkuperä. Pepe on José-nimisten miesten lempinimi, koska Jeesuksen kasvatti-isästä pyhästä Joosefista käytetään latinaksi nimitystä Pater Putativus (luultu tai oletettu isä), joka usein Joosefia esittävissä patsaissa lyhennetään P.P. (=Pepe). Tänään 19.3. on muuten katolisessa kirkossa pyhän Pepen päivä!

Paco taas on Francisco-nimisten lempinimi, koska pyhä Franciscus Assisilainen oli perustamansa fransiskaanijärjestön isä. Hän allekirjoitti kirjeensä latinaksi Pater Comunitatis (”Yhteisön isä”; Väisänen tosin vääntää tästä espanjan ja latinan sekoituksen Padre Comunitas), jonka alkutavuista Pa-Co tulee lempinimi Paco.

Terminologisena huomiona mainittakoon vielä sivulla 17 esiintyvä ilmaisu ”vanhakatolinen Espanja”, jolla Väisänen tarkoittaa vanhoillista katolista Espanjaa. ”Vanhakatolinen” on jotain ihan muuta – tai ainakin yleisimmin termillä viitataan 1800-luvulla katolisesta kirkosta eronneeseen kirkkoyhteisöön, joka ei hyväksy(nyt) Vatikaanin ensimmäistä kirkolliskokousta.

Sivulla 134 San Salvador eli Pyhä Vapahtaja eli Jeesus Kristus luetellaan pyhimyksenä Pietarin ja Johanneksen rinnalla, ja ”Pyhää Jaakkoa” (kauniin keskiaikaisen suomalaiskatolisen muodon sijaan puhuisimme tänään Jaakobista) tietysti ”palvottiin”. (Katolilaisethan eivät tunnetusti tätä sanaa tässä yhteydessä käyttäisi, vaan puhuisivat kunnioittamisesta).

Loppukevennys

Nipotuksen jälkeen on syytä palata kirjan löytöihin ja lopettaa loppukevennykseen. Ensinnäkin: jos haluat bongata Antonio Banderasin, suuntaa pitkäperjantaiksi Malagaan. Kaupungista kotoisin oleva filmitähti kuuluu paikalliseen maallikkoveljeskuntaan ja kulkee joka vuosi paikallisen ristisaattueen mukana veljeskunnan huppu päässään.

Jos kaipaat vielä lisää vinkkejä Espanjan upeista ja vähemmän tunnetuista kaupunkikohteista, niin täältä pesee vielä viisi. Ensinnäkin Andalusian Cádiz on koko Euroopan vanhin kaupunki. Toiseksi on Segovia, jonka roomalainen akvedukti ja romaaniset kirkot huimaavat päätä. Kolmas on vanha yliopistokaupunki Salamanca, neljäs on Espanjan suurin kunta ja merkittävin renessanssikaupunki Cáceres, ja viides on Santander, jossa järjestetään mm. härkätaisteluja ja espanjankursseja.

Ja nyt se loppukevennys. Jos on kasvissyöjä, kannattaa olla Espanjassa varuillaan. Siellä serranonkinkku luokitellaan nimittäin useimmiten kasvikseksi. Väisäsellä on tästä kokemusta.

Joissain ravintoloissa on jopa oma kasvisruokalista. Sen kärkeen kuuluu aina linssipata serranonkinkulla. Kun tilaan kasvisannoksen ja se tuodaan siten, että sen päällä on kasa kinkunpalasia, ja huomautan siitä, minulle sanotaan: ”Ei siinä ole lihaa, siinä on vain serranoa.”