historia

Kirkollinen skandaali Augustinuksen tapaan

EETU MANNINEN

Augustinus: Kirjeitä sisarille. Suom. Timo Nisula & Anni Maria Laato (Kirjapaja 2009, 158 s.)

Katolisen kirkon skandaaleista päällimmäisenä ihmisten muistissa lienevät viime vuosina paljon puhututtaneet pedofiilipapit. Skandaaleita on kuitenkin ollut vuosisatojen varrella kaikenmoisia, ja katsaus historiaan muistuttaakin meitä siitä, ettei kirkko ole vasta viime aikoina muuttunut aiempaa pahemmaksi, vaan siinä on aina ollut pahoja, jopa rikollisiakin viranhaltijoita.

Mielenkiintoinen tapaus nousee esiin Hippon piispa Augustinuksen (354–430) kirjeessä numero 20*, jossa hän kertoo aikanaan Afrikan kirkkoa ravisuttaneesta kirkollisesta skandaalista, johon hän oli itsekin sotkeutunut. Kirje kuuluu Johannes Divjakin vuonna 1975 löytämiin Augustinuksen kirjeisiin, jotka on numeroitu erikseen ja merkitty asteriskilla. Kirje löytyy Timo Nisulan kääntämänä hänen ja Anni Maria Laaton suomentamien Augustinuksen kirjeiden kokoelmasta Kirjeitä sisarille.

Kirjeessä Augustinus kertoo Hippon lähistöllä sijaitsevan Fussalan kaupungin piispaksi asettamastaan Antoniuksesta, joka osoittautuikin seurakuntaansa terrorisoivaksi roistoksi. Kirjeen johdannossa sitä kuvataan osuvasti sekoitukseksi ”uutisreportaasia, villin lännen tunnelmaa ja mafiajuonittelua” (s. 130). Kirje on mielestäni niin mukaansatempaava ja viihdyttävä, että näen hyväksi referoida sen sisältämän kertomuksen pääpiirteissään. Se myös valottaa mielenkiintoisella tavalla myöhäisantiikin Pohtois-Afrikan kirkollisia ja yhteiskunnallisia oloja. Lopuksi palaan yleisluontoisempaan pohdintaan kirkon pyhyyden ja sen jäsenten syntisyyden välisestä suhteesta. (lisää…)

Sukellus kirkkoisien maailmaan

EETU MANNINEN

Kirkkoisät Basileios Suuri, Johannes Khrysostomos ja Gregorios Nazianzilainen bysanttilaisessa ikonissa

Vuosi 2018 on päässyt jo hyvälle alulle ja blogillamme on siirrytty uuden teeman pariin, joka on tänä vuonna antiikki ja keskiaika. Näin alkajaisiksi haluan pohjustaa tätä uutta teemaa valottamalla lyhyesti antiikin maailmaa, joka poikkeaa monella tavalla omastamme.

Keskityn kristinuskon synnyn jälkeiseen aikaan, sillä varhaisen kirkon ja kirkkoisien aikakausi on katolisesta näkökulmasta antiikin ajassa luonnollisesti kaikkein olennaisinta. Tässä artikkelissa en käsittele suoranaisesti keskiaikaa, mutta monet antiikin historiallisesta kontekstista esiin tuomani asiat soveltuvat myös siihen. Isoimapana erona näiden aikakausien välillä lienee se, että antiikissa kristinusko oli ennen 300-lukua ja pitkästi sen jälkeenkin vain yksi vaihtoehto muiden joukossa, kun taas keskiajalla Euroopassa vallitsi laajalti kristillinen yhtenäiskulttuuri.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on luoda katsaus muutamiin kirkkoisien historiallisen kontekstin erityispiirteisiin, jotka vaikuttivat huomattavasti heidän tapaansa hahmottaa ympäröivää maailmaa ja myös kristinuskon sisältöä. Jotkin niistä ovat niin ilmeisiä, että niitä ei juuri tule ajatelleeksi, toiset poikkeavat meidän ajattelumme kategorioista siinä määrin, että meillä on suurena riskinä ymmärtää ne oman aikamme valossa.

Vaikka kirkkoisät ovat meille tärkeitä esikuvia uskossa, meidän täytyy muistaa, että he elivät meihin nähden vieraassa kulttuurissa ja ajattelivat meihin nähden eri tavalla. Tämän vuoksi kirkkoisiin perehtyminen on kuin sukellus uuteen ja kaukaiseen eksoottiseen kulttuuriin. (lisää…)

Uutta idän tietäjistä

OSKARI JUURIKKALA

Idän tietäjät (Perussanoma 2016)

Tänä vuonna luin joululomalla Jouko Martikaisen pienen helmen nimeltään Idän tietäjät (Perussanoma 2016). Se tarjoaa raikkaan näkökulman loppiaiseen, jolloin muistelemme erityisesti Matteuksen evankeliumin 2. luvun kertomusta idän tietäjistä, jotka saapuivat kumartamaan Kristusta.

Martikainen oli itäisen kirkkohistorian professori Göttingenin yliopistossa ja etenkin syyrialaisen perinteen asiantuntija. Idän tietäjissä hän ammentaa laajasta antiikin kulttuurien tuntemuksestaan selvittääkseen Matteuksen jouluevankeliumin mahdollista historiapohjaa. Lopputulema on, että se voi hyvinkin perustua todelliseen tapahtumaan.

(Aiheesta on saanut viime aikoina huomiota myös Dwight Longeneckerin kirja The Mystery of the Magi, jota en ole vielä lukenut. Tässä siitä tiivistelmä.) (lisää…)

Top 5 paavit

EETU MANNINEN

Paavius on ainoa vielä tänäkin päivänä olemassa oleva instituutio, jonka historia ulottuu katkeamattomana antiikin aikaan asti. Nyt esittelyvuorossa ovatkin Top 5 paavit. Viimeaikaiset paavit, kuten Franciscus (2013–), Benedictus XVI (2005–2013) ja Johannes Paavali II (1978–2005) olisivat erinomaisia ehdokkaita Top 5 -listalle, mutta oletan, että Vatikaanin II kirkolliskokouksen aikaiset ja jälkeiset paavit ovat lukijalle melko tuttuja jo ennestään. Heitä ja heidän tekemisiään on sivuttu tällä blogillakin esimerkiksi täällä ja täällä. Tässä listassa haluan sen sijaan keskittyä vanhempiin Pietarin viran haltijoihin. Koska keskenään hyvin erilaisia paaveja on vaikea pistää parhausjärjestykseen, etenen listassani kronologisesti. Hieman toisenlaisen Top 5 paavit -listan voit katsoa täältä.

Pietari ottaa Jeesukselta vastaan taivasten valtakunnan avaimet. Pietro Peruginon (n. 1446–1523) maalaus

1. Apostoli Pietari (n. 33–67). Heti kärkeen sanottakoon, että Pietarin kutsuminen paaviksi tai Rooman piispaksi on jokseenkin anakronistista. Nimitys ”paavi” (lat. papa) nimittäin vakiintui tarkoittamaan erityisesti Rooman piispaa vasta varhaiskeskiajalla, ja lisäksi useat historioitsijat katsovat monarkkisen piispuuden rantautuneen Rooman seurakuntaan varsin myöhään. Kuitenkin paavius on ytimeltään juuri Jeesuksen Pietarille antaman erityisen viran jatkumista kirkon piispainkollegiossa, minkä vuoksi Pietaria ei voida ohittaa paaveista puhuttaessa. Pietari oli ensimmäinen apostolien joukossa (vrt. Matt. 10:2), ja tunnusti Jeesuksen ensimmäisenä Messiaaksi (Matt. 16:16). Pietari on monella tapaa esimerkillinen, mutta toisaalta myös hänen epätäydellisyytensä osoittavat kauniilla tavalla Jumalan armon ja kärsivällisyyden uskovia – ja paaveja – kohtaan. (lisää…)

Jesuiittapappien pyhiinvaellus Jeesuksen jalanjäljissä

EETU MANNINEN

James Martin, S.J.

Mitä saa kun yhdistää matkakertomuksen, eksegeesin ja hartauskirjan? Vaikka monessa kirjassa yhdistellään näitä elementtejä, nämä kaikki kolme piirrettä tulevat poikkeuksellisen luontevasti ja viihdyttävästi esille James Martinin kirjassa Jesus: A Pilgrimage (HarperOne 2014, 538 s.). Martin on amerikkalainen jesuiittapappi, joka työskentelee jesuiittojen America-lehdessä. Huhtikuussa 2017 paavi Franciscus nimitti hänet neuvonantajaksi Vatikaanin tiedotusasioiden sihteeristöön.

Kirjassaan Martin kertoo ystävänsä ja pappikollegansa George Williamsin kanssa tekemästään pyhiinvaelluksesta Pyhälle maalle Jeesuksen jalanjäljissä. Matkakertomus on kirjoitettu viihdyttävästi, vaikkakin paikoin mielestäni turhan amerikkalaistyyppisen tunteikkaaseen ja maireaan sävyyn. Teos ei ole kuitenkaan pelkästään eikä edes ensisijaisesti matkakertomus, vaan pyhiinvaellus tarjoaa kerronnallisen kehyksen kirjan pääaiheelle: Jeesus Nasaretilaiselle. (lisää…)

Suomi oli – ja on – katolisempi kuin luulitkaan

OSKARI JUURIKKALA

Eilen vietettiin Mikael Agricolan päivää. Mikäs sen parempi hetki esitellä Emil Antonin uutta kirjaa Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017, 160 s.). Kyseessä on tavattoman viehättävä kirjanen, joka avaa uuden näkökulman Suomen historian jokaiseen vaiheeseen 1100-luvulta lähtien. Sen julkaistu ajoittuu erinomaisella tavalla sekä reformaation merkkivuoteen että Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen.

Katolisempi kuin luulit on piristävä provokaatio, joka rikkoo ronskisti historian tavanomaisen jaottelun katoliseen ”pimeään keskiaikaan” ja Agricolasta alkaneeseen luterilaiseen ”uskonpuhdistuksen” aikaan. Kirjan tarkoitus ei ole niinkään osoittaa, että Suomi on ollut katolinen melkein yhtä pitkään luterilainen, vaan että se on Agricolasta lähtienkin ollut katolisempi kuin luulitkaan. Ja täytyy myöntää, että minullekin katolilaisena kirja tarjosi useita yllättäviä tietoja ja näkökulmia. (lisää…)

Teesejä ehtoollisesta: onko eukaristia Kristuksen ruumis ja veri?

OSKARI JUURIKKALA

peura kansi

Onko ehtoollinen Kristuksen ruumis? Tähän kysymykseen pureudutaan tässä kirjaesittelyssä, jonka kohteena on Simo Peuran Teesejä ehtoollisesta (2016, 76 s.). Kyseessä on toinen teos Perussanoman sarjassa Uskonpuhdistuksen sanoma tänään. Pari viikkoa sitten esittelin sarjan ensimmäistä teosta, Anni Maria Laaton Teesejä kirkosta.

Peura on kokenut Luther-asiantuntija sekä teologian tutkija. Hän on toiminut Lapuan hiippakunnan piispana vuodesta 2004. Peura on myös aktiivinen luterilais-katolisissa oppikeskusteluissa, joissa juuri ehtoollinen on yksi keskeisimmistä kysymyksistä. Peuran teesit ovat seuraavat:

(lisää…)

Matka Suomen keskiaikaan

EMIL ANTON

Suomen keskiaika on yli 150-sivuinen lastenkirja, josta aikuisetkin voivat oppia paljon uutta.

Viime artikkelissani Mitä tehdä reformaation merkkivuonna? ehdotin muun muassa retkiä Suomen keskiaikaisiin kivikirkkoihin – luterilaisiin kirkkoihin, jotka ovat vanhempia kuin luterilaisuus. Nyt ajattelin jatkaa keskiaika-aiheesta vähän enemmän, sillä sain juuri luettua iltasatuna kirjan nimeltä Suomen keskiaika. Kyseessä on harvinaisen sivistävä vuonna 2003 julkaistu lastenkirja (2. painos 2006), josta aikuinenkin taatusti oppii uutta.

Kuten Anne Hetemaan, Roope Hollménin ja Jouni Toivasen kirjoittama kirja lopussa muistuttaa, keskiajalla Suomeen syntyivät ensimmäiset kaupungit ja perustettiin ensimmäiset koulut. Kristinusko tuli Suomeen, ja katolinen kirkko liitti Suomen heimot yhtenäisen hallinnon alle. Lyhyesti sanottuna siis katolinen kirkko teki Suomesta Suomen.

Ei tietenkään vielä itsenäistä Suomea, Suomihan oli osa Ruotsin valtakuntaa. Silti jo 1300-luvulla Suomen maakunnat yhdistettiin yhdeksi hallintoalueeksi, jota alettiin kutsua ”Itämaaksi” (Österland). Kirkollisesti koko Suomi kuului Turun hiippakuntaan, ja sen piispat olivat maan mahtavimpia ja oppineimpia miehiä. Suomen vanhin virasto on jo vuonna 1276 perustettu Turun tuomiokapituli. (lisää…)