Jeesus Kristus

Pappien selibaatin raamatulliset juuret –  osa I: VT ja Jeesus

OSKARI JUURIKKALA

Carl Bloch: Vuorisaarna (kuvaa rajattu)

Olin pari viikkoa sitten Arto Antturin vieraana Radio Dein Syventävässä oppimäärässä. Puhuimme pappeuden kriisistä katolisessa kirkossa, erityisesti selibaatista. Syntyi hyvä keskustelu. Se on kuunneltavissa ohjelman arkistossa (päivämäärällä 17.9.18).

Olen paljon miettinyt kysymystä pappien naimattomuudesta eli selibaatista. Niin ovat monet muutkin. Yleisenä kimmokkeena ovat tietysti olleet järisyttävät hyväksikäyttötapaukset (käsittelin asiaa tarkemmin tässä kirjoituksessa). Monien silmissä selibaattiperinne on menettänyt uskottavuutensa. Joidenkin mielestä se pitäisi suorastaan kieltää julkisen vallan toimesta. En tässä kirjoituksessa yritä vastata tähän laajaan kysymykseen, jota jo sivusin aiemmassa kirjoituksessani. Sen sijaan yritän hieman avata asian taustoja. Mistä ihmeestä katolisten pappien naimattomuus on peräisin? Voiko sillä ylipäänsä olla mielekästä teologista perustelua?

Kriisit ovat aina myös uusiutumisen mahdollisuuksia. Tässä se näkyy myös sillä yllättävällä tavalla, että katolisen kirkon ulkopuolella on herännyt viime aikoina keskustelua naimattomuuden teologisesta merkityksestä. Eräs luterilainen pappi pohti asiaa syvällisesti Facebookissa muutama kuukausi sitten, kiinnittäen huomiota siihen, että protestanttinen perinne tuntuu täysin sivuuttaneen Jeesuksen sanat naimattomuuden puolesta (Matt. 19:10-12). Myös uusimmassa Ristin Voitto -lehdessä helluntailainen Sara Saarela pohti asiaa oivaltavasti otsikolla ”Ruumiin ja selibaatin teologia” (jutun voi lukea ainakin Facebook-seinältäni).

Kysymystä voi tarkastella ainakin kahdesta eri näkökulmasta. Puhtaan inhimillinen näkökulma herättää lukuisia epäilyjä, ja ainakin ensi näkemältä jo ajatus koko elämän kestävästä naimattomuudesta (ja seksuaalisesta pidättyvyydestä!) voi tuntua pähkähullulta. Teologinen näkökulma voi päätyä erilaiseen lopputulokseen. Toisaalta olisi tarpeen jollain tavalla yhdistää näitä näkökulmia, jotta teologia ei täysin erkanisi eletystä todellisuudesta. (lisää…)

Kaldean Urista: irakilainen pelastushistoria

EMIL ANTON

Tiivistelmä hapatuspäivässä 12.5. pidetystä esitelmästä. Kooste koko päivästä viikon päästä.

Pieter Brueghel vanhempi: Baabelin torni

Oletko koskaan miettinyt, miksi juutalaisten (ja kristittyjen) paratiisikertomuksessa mainitaan kaksi Irakissa virtaavaa jokea (Eufrat ja Tigris)? Miksi Jeesus puhui heprean sijasta arameaa, aikansa ”irakin kieltä”? Miksi muinaisen Irakin pääkaupunki on Raamatussa merkittävänä teemana alusta (Baabelin torni) loppuun (Ilmestyskirjan portto, suuri Babylon) asti?

Vuonna 2015 Suomeen tuli 21 000 uutta irakilaista. Netistä löytää helposti kommentteja, joissa näitä irakilaisia pidetään jonkinlaisina barbaareina, jotka eivät sovellu Suomen sivistyneeseen yhteiskuntaan. Samalla taidetaan unohtaa, että sivilisaatio on tullut Suomeenkin – kristillisen, nimenomaan katolisen kirkon välityksellä – alun perin Irakista (Kreikan, Rooman ja Ruotsin kautta). Muistatko historiantunneilta muinaisen Mesopotamian?

Monet Suomeen tulleista irakilaisista ovat osoittaneet kiinnostusta kristinuskoa kohtaan; jotkut ovat jopa kääntyneet kristinuskoon (joukossa varmasti sekä aitoja että teeskenneltyjä tapauksia). Tässä on seurakunnilla suuri haaste: Kuinka opettaa näille ihmisille Raamattua ja kristinuskoa? Monet lännelle tyypilliset teologiset termit ja ajatusmallit eivät oikein istu arabian kieleen tai Lähi-idän kulttuuriin. Sen sijaan meillä olisi Raamatussa läpensä irakilainen tarina kerrottavanamme. Se voi avata pelastushistorian sanoman meillekin aivan uudella ja tuoreella, ihka oikeaan historiaan juurtuneella tavalla. (lisää…)

Kristuksen reliikit – keskiaikaista krääsää vai pyhän kärsimyksen jäänteitä?

EETU MANNINEN

Kun mietitään piirteitä, jotka saavat katolisuuden näyttäytymään ulkopuolisten silmissä oudolta ja ehkä naurettavaltakin, mieleen tulevat luultavasti ainakin reliikit eli pyhäinjäännökset: taikauskoinen kansa kumartaa keskiajalla massatuotettuja esineitä, joiden väitetään liittyvän Jeesukseen tai muihin pyhiin henkilöihin.

Tämä kuva katolisuudesta on painunut syvälle protestanttiseen mielenmaisemaan. Reliikkeihin liittyvä hartaus olikin reformaattorien monin paikoin aiheellisen kritiikin kohteena. ”Reliikkejä” todellakin tehtailtiin tiuhaan tahtiin myöhäiskeskiajalla, mikä saa jotkin ajan ilmiöt näyttäytymään meidän silmissämme erittäin huvittavilta:

Esimerkiksi Wittenbergin pyhäinjäännöskokoelmiin kuului yhteensä 19 000 esinettä, joita ihailemalla sielu sai vapautuksen jopa 127 799 vuodesta kiirastulessa. Tunnetuimpia pyhäinjäännöksiä olivat pala Mooseksen palavasta pensaasta, Neitsyt Marian hiustuppo sekä maitoa Neitsyt Marian rinnasta. Wittenbergin kaupunki sai huomattavia tuloja pyhiinvaellusvirrasta, joka saapui ihailemaan pyhäinjäännöskokoelmia kiirastulesta vapautumisen toivossa. Kaiken keskellä kirkon kontrolli oli päässyt pettämään pahan kerran ja myöhäiskeskiajan reliikkikokoelmat saivat myös varsin mielikuvituksellisia täydennyksiä. Rankimmasta päästä olivat muun muassa kaksi Pyhän Hengen höyhentä ja muna, palanen lippua (varustettuna itsensä Perkeleen partakarvoilla), jolla Kristus oli julistanut helvetin voitetuksi, puolikas arkkienkeli Gabrielin siipeä, Jerikon muurit murtanut huuto (Joos. 6:20) ja puolisen kiloa tuulta, joka oli puhaltanut Elian päälle Hoorebin vuorella (1. Kun. 19:11). (Vainio 2008, 34.) 

Vaikka katolisessa reliikkeihin liittyvässä hartaudessa onkin ollut kosolti kritisoimisen aihetta, tämä ei tarkoita, että se olisi kokonaisuudessaan tuomittavaa tai että kaikki kirkon kunnioittamat reliikit olisivat väärennöksiä. Paikoitellen myös reliikkejä kohtaan osoitettu kritiikki on ollut liiallista ja yliampuvaa. Tässä artikkelissani käsittelen lyhyesti joitakin Kristukseen liittyviä reliikkejä, joita kunnioitetaan yhä kirkossa ja jotka päinvastaisesta ensivaikutelmasta huolimatta saattavat hyvinkin olla aitoja. (lisää…)

Kohusaarnaajan ruumis kateissa

EETU MANNINEN

JERUSALEM Julkisuudessa kohua niittänyt, viime perjantaina ristiinnaulittu profeetta Jeesus Nasaretilainen on aiheuttanut jälleen uuden skandaalin – kolme päivää kuolemansa jälkeen. Sitkeät huhut väittävät hänen hautansa olevan tyhjä, ja jotkut jopa kertovat hänen ilmestyneen heille elävänä. Mistä oikein on kysymys? Lue erikoisreportaasimme paikan päältä. (lisää…)

Pyhän viikon mietiskely

OSKARI JUURIKKALA

Jeesus ristillä, Francisco de Zurbarán (1598–1664).

Pyhä viikko eli hiljainen tai suuri viikko on alkanut. Pääsiäinen lähestyy. Mutta mitä se tarkoittaa? Miten voimme elää sitä syvemmin ja henkilökohtaisemmin?

Pääsiäinen tarkoitti alunperin juhlaa, jossa muisteltiin Israelin kansan vapaaksi pääsemistä Egyptin orjuudesta. Kristinusko näki sen merkkinä siitä, miten meidät vapautetaan synnin ja kuoleman orjuudesta Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen voimalla. Mutta herää kysymys: miten me voimme osallistua siihen? Onko tarkoitus vain muistella jotain, mikä tapahtui 2000 vuotta sitten? Mikä tekee siitä juhlan sinulle ja minulle?

Ehdotan seuraavaa. Ota käsiisi Raamattu. Avaa evankeliumit. Valitse niistä yksi, ryhdy lukemaan vähän joka päivä. (Tai ehkä on helpompi kuunnella vaikka matkaa tehdessä tai illalla sängyssä. Netistä ja kirjastoista löytyy hyviä ääniversioita. Tässä pari linkkiä: Matteus, Markus, Luukas, Johannes.)

Mutta älä lue niin kuin jotain kaukaista satua. Yritä samastua. Yritä kuvitella. Ajattele, että olet yksi opetuslapsista, tai yksi kuulijoista ja silminnäkijöistä – yksi monista, jotka näkevät Jeesuksen ja kohtaavat hänet. Katselet hänen tekojaan, kuuntelet hänen sanojaan. Mietit, kuka tämä mies mahtaa olla. Epäilet. Kysyt. Pohdit. Uskot, vaikka ehkä vain vähän. (lisää…)

Enkelien kirjeitä pilke silmäkulmassa

OSKARI JUURIKKALA

kirjeita

Isä Raimo Goyarrolan Kirjeitä taivaasta: Ruusukon iloiset salaisuudet enkeleiden mukaan on pieni, rosoinen timantti, joka sopii erinomaisesti lapsenmielisille sieluille joulun mietiskelyä varten. Luin teoksen ensi kerran viime joulun tienoilla. Se hämmensi, ärsytti ja ihastutti. Päätin kirjoittaa siitä Katolista hapatusta -blogiimme sopivana hetkenä, joka on nyt tullut.

Kirjan tekijä on baskimaalainen katolinen pappi, joka tuli Suomeen runsaat 10 vuotta sitten ja toimii tällä hetkellä yleisvikaarina Helsingin hiippakunnassa. Hän on aiemmalta ammatiltaan lääkäri ja on suomeksi julkaissut pienen teoksen eutanasiasta. Kirjeitä taivaasta tuo esille toisenlaisen näkökulman: hartaan ja samalla lapsekkaan humoristisen.

Kirjalliselta muodoltaan teos on vaatimaton ja hieman rosoinen. Lisäksi se herätti ainakin minussa paikoitellen pientä vastustelua, tyyliin ”no ei kai se nyt noin ollut!”. Mutta kun jatkoin lukemista, kirja vei pikku hiljaa mukanaan ja lopulta valloitti sydämellisyydellään.  (lisää…)

Augustinuksen joulusaarnat – retoriikan mestari paradoksien äärellä

EETU MANNINEN

Augustinus, Jumala syntyi ihmiseksi (Perussanoma 2016)

Perussanoma julkaisi viime jouluksi saarnakokoelman, johon sisältyy kaikki Augustinuksen (354-430) joulusaarnat. Mukana on myös saarnoja, jotka on perinteisesti yhdistetty Augustinukseen, mutta joita nykytutkimus ei enää pidä Hippon piispan itsensä kirjoittamina. Saarnat on suomentanut Timo Nisula, ja jälki on tuttuun tapaan sujuvaa ja helppolukuista.

Sain kokoelman käsiini viime tammikuussa ja luin ohuehkon kirjan lähes yhdeltä istumalta. Koska teoksen teema on vahvasti sidoksissa jouluun, päätin kuitenkin siirtää arvion seuraavaan joulunaikaan.  Kirjan voi nähdäkseni huoletta arvioida vuoden myöhässä, koska sen sisältö on ajatonta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että se on hyvästä hengellisestä kirjallisuudesta ja kirkkoisistä pitävälle oiva joululahja vuodesta toiseen. (lisää…)