EMIL ANTON

Taas on lyhyessä esittelyssä noteeraamisen arvoinen kirjallinen ekumeeninen teko. Ja samoin kuin viime kerralla, tekijän nimi on Timo.

Timo Junkkaala on jäänyt jo pari kertaa eläkkeelle, muttei näköjään voi mitään sille, että hyviä kirjoja pukkaa ja pulppuaa ulos. Olen tällä blogilla aiemmin esitellyt hänen elämäkertansa Urho Muromasta, Osmo Tiililästä ja Olavi Rimpiläisestä sekä kirjan Suomen tarinasta. Nyt käsillä oleva on ikään kuin jatketta viimeksi mainitulle, mutta myös elämäkertakirjoille. Otsikkona on Kristinuskon tarina: 180 henkilöä Neitsyt Mariasta nykyaikaan. 

Kirja on todella arvokas varsinkin viidesläisen Perussanoman kustantamana, sillä se avaa kristinuskon historiaa oikeiden ihmisten kautta. Aivan liian monella suomalaisella on täysin hämärä käsitys kristinuskon historiasta: apostolien jälkeen tunnetaan ehkä Augustinus ja Luther eikä juuri ketään muita. Ja ehkä kuvitellaan, että oikea usko on aina varmaankin jossain (gnostilaisessa piilossa?) säilynyt samanlaisena kuin omassa päässä tai sydämessä.

Junkkaala myöntää itsekin oppineensa kirjaa kirjoittaessaan valtavan paljon uutta, varsinkin katolisesta ja ortodoksisesta maailmasta. Onkin annettava tunnustusta siitä, että vanhojen kirkkojen suuria nimiä on hyvä määrä mukana, jopa joitain orientaalejakin. Ensimmäisenä esitellään “Neitsyt Maria, Jumalansynnyttäjä” ja toisena “Pietari, Jeesuksen oppilaiden johtaja”. Neljäntenä tulee Ignatios Antiokialainen, sitten Justinos ja Irenaeus, Tertullianus ja Origenes, Cyprianus ja Grigor Valontuoja (Armenian kirkon perustaja). 

Efraim Syyrialaisen kanssa on niputettu yhteen muut syyrialaiset isät kuten Afrahat, Makarios/Symeon ja Iisak Niniveläinen.  Kappadokialaiset isät, Khrysostomos ja Athanasios ovat mukana, samoin lännen opettajat Ambrosius, Hieronymus, Benedictus Nursialainen ja Gregorius Suuri. Mielenkiintoinen hahmo on Simeon Uusteologi (949-1022), “idän kirkon karismaatikko”, joka rukoillessaan koki “Pyhän Hengen valtaavan hänet”. 

Muita keskiajan suuria nimiä ovat mm. Anselm Canterburylainen, Bernard Clairvaux’lainen, Hildegard Bingeniläinen ja pyhä Birgitta, sekä tietysti saarnaajaveljeskuntien perustajat pyhät Dominicus ja Franciscus (Assisilainen). Fransiskaaniteologeista mainitaan pyhä Bonaventura ja dominikaaneista Tuomas Akvinolainen ja Mestari Eckhart. Yllättävän monesta näistä löytyy käännettyä materiaalia myös suomeksi, ja suomenkieliset lähteet ovatkin olleet Junkkaalan lähtökohtana. Kirjallisuus on merkitty näkyviin joka lukuun.

Jos katolisuutta onkin tunnettu jonkin verran ikään kuin luterilaisuuden esihistoriana, on sitäkin kiitettävämpää, että katolisia suurhahmoja on mukana myös reformaation ajalta ja sitä seuranneilta vuosisadoilta. Erityisen mielenkiintoisia tapauksia 1500-luvulta ovat pyhä Juan Diego ja Guadalupen ihme, jesuiittojen perustaja Ignatius Loyola ja jesuiittalähetystyöntekijä Francisco Xavier, pyhät Avilan Teresa ja Ristin Johannes sekä pyhä Filippo Neri. Pieni moka Neri-luvussa on oratoriaanien (oratoriolaiset) kutsuminen oratiolaisiksi tai oratioaaneiksi.

Uudelta ajalta katolilaisista ovat mukana ranskalaiset pyhät Vincent de Paul, Jean Vianney, Charles de Foucauld, Lisieux’n Teresa ja Bernadette Soubirous, italialainen Alfonso Liguori, englantilainen John Henry Newman ja uniatismin eli ukrainalaiskatolisuuden esitaistelija Pjotr Mogyla/Petr Mohyla (minullekin uusi tuttavuus). Mukana ovat myös suomalaisten herättäjät Paavo Ruotsalainen ja Lars Levi Laestadius sekä joukko kristinuskon vastustajia, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet kristinuskon historiaan.

1900-luvulle tultaessa esitellään katoliselta puolelta mm. Vatikaani II:n suurnimet paavi Johannes XXIII ja teologi Henri de Lubac, Etelä-Italian mystikko pyhä Padre Pio, Auschwitzin marttyyrit Edith Stein ja Maximilian Kolbe, Opus Dein perustaja Josemaría Escrivá, neokatekumenaalisen tien perustaja Kiko Argüello, marttyyripiispa Oscar Romero ja Äiti Teresa. Myös oman elinaikani paavit Johannes Paavali II ja Benedictus XVI ovat mukana, samoin Suomessa paljon luetut katoliset hengelliset kirjailijat Wilfrid Stinissen ja Henry Nouwen. 

Loppusanoissa Junkkaala toteaa, että tietysti aina joku olisi toivonut hieman toisenlaisia henkilövalintoja. Kirjaprojekti opetti hänelle kuitenkin sen, että “sitä, mikä kristittyjä yhdistää, on enemmän kuin sitä, mikä meitä erottaa”. Junkkaala sanoo oppineensa myös sen, “että Jumalan täytyy olla olemassa, koska muuten kristillinen usko ei olisi voinut säilyä. Matka kahdentoista kalastajan opista maailman laajimmaksi uskonnoksi ja ideologiaksi on ihme.”